Perjantai 8. elokuuta 1986 oli kesätoimittajan normipäivä. Aamuvuoron jälkeen kotiin.
Uutispäivään toi säpinää Jakomäessä tapahtunut pankkiryöstö. Katkaistulla haulikolla aseistettu ja räjähteillä varustettu ryöstäjä pakeni autolla, mukanaan kolme panttivankia. Asia noteerattiin Länsi-Savossakin.
Kesätoimittaja suuntasi illalla sinne, minne usein muulloinkin, kantakapakkaansa Stoppariin. Ilta meni seurustellessa ja olutta juodessa. Normipäivän ilta.
Valomerkki tuli puoli yhdeltä. Ulos selvittyään kesätoimittaja lähti kävelemään torin halki kohti Maaherrankadun ja Raatihuoneenkadun risteystä, kotia kohti.
Sitten tuli vastaan poliisi ja pysäytti.
Kesätoimittaja selvisi noin sekunnissa ja älysi kaivaa lehtimieskortin taskustaan. Sen voimalla uskalsi tiedustella, mistä on kyse.
Selkeää vastausta ei tullut, mutta keltanokkakin tajusi, että jotain poikkeuksellista on kyseessä.
Eikä kauaa mennyt, kun torilla liikkui varma tieto siitä, että tuossa se Jakomäen pankkiryöstäjä nyt on panttivankeineen.
Valkoinen Volkswagen Passat seisoi lääninhallituksen edessä, poliisin suluttamana.
Takalan lisäksi autossa olivat kuljettajana toiminut Jukka Häkkinen sekä pankkivirkailijat Anne Hämäläinen ja Anita Siikanen. Häkkinen oli onnettomuudekseen ollut asiakkaana Takalan iskiessä pankkiin.
Ryöstäjä, rikollisen taustan omannut Jorma Takala tuli Mikkeliin näyttävästi.
Poliisisaattueen seuraama Volkswagen tuli keskustaan Raatihuoneenkatua, kääntyi Porrassalmenkadulle ja ajoi Kivisakastia kohti.
Sitten käännyttiin Tenholankadun kautta Maaherrankadulle. Auto kiersi vielä torin ja Kirkkopuiston ennen kuin palasi Maaherrankatua pitkin risteykseen, jonne matka päättyi.
Yhdeltä yöllä keskusta oli täynnä Stopparista, Kahverista, Päämajasta, Nuijamiehestä ja Kalevasta purkautunutta väkeä. Saattue ei voinut jäädä keneltäkään huomaamatta.
– Ajetaan nyt vähän kartsaa kun täällä ollaan. Onpahan mikkeliläisillä vähän katseltavaa, kertoi Hämäläinen jälkeenpäin Takalan sanoneen.
Vuonna 1986 autojen pysäköinti torikannelle oli sallittua. Se teki paikasta suositun öiselle rallille ja yleiselle viihtymiselle.
Poliisilla oli urakkaa joukkojenhallinnassa. Porukka saatiin aidattua niin, että osa seurasi tilannetta Maaherrankadun ja Hallituskadun risteyksen tasalla ja osa Porrassalmenkadulla. Torillakin taisi väkeä olla.
Kesätoimittaja katseli tapahtumia torin parkkipaikan sisäänajoväylän liikenteenjakajalta. Noin 70 metrin päästä oli suora näköyhteys kaappaajan autoon.
Vieläkin kysytään, olitko paikalla kun Mikkelissä räjähti.
Paikalla olivat myös Länsi-Savon uutispäällikkö Veikko Kilkki ja valokuvaaja Teuvo Karjalainen.
Ja paljon muuta mediaa. Lukuisat toimittajat ja kuvaajat olivat ajaneet uutisen perässä pitkin Viitostietä koko iltayön.
Maailma oli erilainen. Jos vietti illan baarissa, ei välttämättä tiennyt ulkomaailmasta mitään.
Illan uutiset väliin jättäneelle Mikkelin panttivankitilanne tuli silmille ihan yllättäen. Ei ollut joka paikassa päivystäviä kameroita eikä jokaisen käytössä olevaa mediaa raportoimassa tilanteen kehittymisestä.
Oli tilanne outo muutenkin. Pankkiryöstö, panttivangit ja pako dynamiitin ja setelikasojen kanssa olivat amerikkalaista toimintaelokuvaa. Ei mikkeliläistä todellisuutta.
Mutta niin vain kesätoimittaja jäpitti katsomassa, kun poliisi ja pankkiryöstäjä neuvottelivat. Välittäjinä toimivat panttivangit.
Keskusteluista ei kuulunut mitään sinne, missä kesätoimittaja seisoi, ennen kuin puoli neljän maissa, jolloin hermot alkoivat kiristyä pakoautossa ja Takala korotti ääntään vaatien poispääsyä Mikkelistä.
Poliisi kieltäytyi, koska Takala ei vapauttanut panttivankeja. Se hermostutti Hämäläistä, joka kävi neuvotteluja myös auton ulkopuolella seisten.
– Se tappaa meidät kaikki, hän huusi. Myös Häkkinen keskusteli välillä poliisien kanssa, pitkälle sivuikkunasta ulos nojautuen.
Katsojat alkoivat jo herpaantua, mutta sitkeimmät jäivät paikalle. Poliisilta ei puuttunut neuvojia sen suhteen, miten tilanne pitäisi hoitaa.
– Kunhan tuossa aikansa nujuavat, ajatteli kesätoimittaja. Mutta pitihän tämä loppuun asti katsoa. Onhan tässä jo jutun ainekset, tuumi hän. Mahtavaa, että pestiin osui kunnon jymyjuttu!
Lopulta tapahtui enemmän kuin kukaan osasi odottaa. Ja niin nopeasti, ettei sitä ehtinyt rekisteröidä kunnolla lähes kolmen tunnin seisoskelun jälkeen. Tapahtumien kulku selvisi vasta jälkeenpäin, kuvia katsellessa ja kokemuksia vertaillessa.
Kello 3.47 auto nytkähti liikkeelle, muttei päässyt pitkälle edessä olleen poliisiauton takia.
– Nyt sieltä lähti joku, sanoi vieressä tilannetta seurannut uutispäällikkö Kilkki. Takapenkillä istunut Siikanen pakeni poliisin käskystä, samoin edessä istunut Hämäläinen. Häkkinen ei liikkunut.
Sitten kuului laukauksia, kun poliisit avasivat tulen kohti Takalaa.
Ja sitten räjähti. Isosti. Takala oli sanonut, että hänellä oli kassillinen dynamiittia. Ei valehdellut.
Kesätoimittajan mieleen ei jäänyt mitään ääntä, vaikka moni heräsi siihen kilometrien päässä. Vain valtava välähdys, palavat poliisiautot ja lääninhallituksen kätkenyt liekkimeri ja siitä lähtenyt, voimakkaasti käryävä savupilvi.
Paineaalto rikkoi ikkunoita Porrassalmenkadulla SYPin talossakin. Taisi joku kaatuakin sen voimasta.
Tilannetta seurasi myös Yleisradion toimittaja Pekka Havukainen. Hänen selostukseensa taltioitui Mikkelin pamauksen koko kaoottisuus; räjähdyksen ääni, palavat autot, poliisikoirien haukku, sinne tänne singahtelevat komennot ja ambulanssien saapuminen.
Havukaisen puhe on katkonaista ja hätääntynyttä, mutta ei siinä tilanteessa kukaan olisi pystynyt sen johdonmukaisempaan ulosantiin.
Koska kukaan ei uskonut, että sellaista voi tapahtua Mikkelissä ennen kuin se tapahtui. Havukainen tulkitsi täydellisesti kaikkien paikalla olleiden tunnot.
Aamun valjettua näkymä muistutti uutiskuvia jostakin sodan runtelemasta kriisipesäkkeestä palaneine autoineen ja mustuneine rakennuksineen.
Kaappausautosta oli jäljellä vain vääntynyttä metallia. Miljoonan markan ryöstösaaliista jäi jäljelle nokeentuneita setelien palasia, joita löytyi sieltä täältä keskustasta. Romua oli lentänyt Sokoksen tavaratalon yläkerroksiin saakka.
Aamu paljasti myös sen, ettei Takalalla tai Häkkisellä ollut mitään mahdollisuuksia selvitä hengissä. Heidän ruumiinsa peitettiin pian suojaan katseilta.
Siikasen ja Hämäläisen pelasti se, että he ehtivät suojaan; Hämäläinen lääninhallituksen rakennuksen nurkan taakse, Siikanen lähellä olleen poliisiauton katveeseen.
Kesätoimittaja lähti töihin samoilla silmillä ja vapaapäivänä, mutta eipä siinä ollut sekunninkaan miettimistä. Grilliruoan ja kahvin voimin valmistuneen sisäsivun pääjutun otsikoksi tuli Pako päättyi torin laidalle ja monen toimittajan yhteisen työn tulokset kattoivat lehdestä useamman sivun, joiden vinjettinä luki Mikkelin musta yö.
Sitten olisi päässyt nukkumaan. Mutta uni ei tullut. Mieli mylläsi tapahtumia 1 400 kierroksen linkousnopeudella.
Panttivankidraaman loppuselvittelyjä käytiin vuosikausia eriasteisissa tutkimusprosesseissa ja oikeudenkäynneissä, joissa haettiin vastuullisia ja syyllisiä.
Moneen kysymykseen on saatu vastaus. Arvoitukseksi on jäänyt se, miksi Häkkinen ei paennut autosta.
Lopullista totuutta ei tiedetä myöskään siitä, räjähtikö Volkswagen tulituksen takia vai räjäyttikö Takala dynamiitin käsissään pitelemällään laukaisimella.
Kesätoimittajalle Mikkelin pamauksen uutisointi oli ikimuistoinen kokemus. Ei voi kieltää, etteikö sitä olisi joskus tullut kerrattua vähän sankaritarinankin maustein.
Toi se pientä arvonnousuakin. Yksi esihenkilö oli kaappausdraamajuttuun saakka suhtautunut kesätoimittajaan nihkeähkösti, koska oli varma että kesätoimittaja oli saanut työpaikkansa pelkällä sukunimellä.
Kaappausjuttujen jälkeen esihenkilö pyysi kahville. Näytöt oli ilmeisesti annettu.
Oli se ikimuistoinen puolelle Mikkeliä. Vieläkin kysytään, olitko paikalla kun Mikkelissä räjähti.
Entiselle kesätoimittajalle, nykyiselle Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittajalle Mikkelin panttivankitapaus on edelleen uran dramaattisin juttukeikka, vaikka hän on ollut alan töissä jo yli 40 vuotta. Sen jälkeen on ollut vähän hiljaisempaa.
Hyvä niin. Kun siinä kumminkin kuoli kaksi ihmistä, moni vammautui loppuiäkseen ja omaisuutta tuhoutui satojen tuhansien edestä.
Ilmankin olisi toimeen tultu.