17.02.

Pääosassa hyvä ruoka

Haukivuorella maanantaina kuvattua tv-sarjaa juonsi ruokabloggari Kati Jaakonen. Keittiö puuhissa nähtiin luomuviljelijä Antti Vauhkonen, ministeri Jari Leppä ja muusikko Timo Rautiainen.

Haukirannan pappilassa tv-kuvauksissa olivat maanantaiaamuna paikalla muusikko Timo Rautiainen ja ministeri Jari Leppä. Pääosassa oli silti hyvä, eteläsavolainen ruoka.

Mikkelin seudulla
kuvataan tällä viikolla uudentyyppisen ruokaohjelman pilottijaksoa. Haukivuorella Haukirannan pappilassa oli maanantaina vuorossa keittiöosuuden kuvaukset.
Koossa on ryhmä rautaisia ammattilaisia. Ohjaaja on dokumentaristi Sampsa Huttunen. Keittiömestarina häärii Mika Pesonen, joka on palkittu kokkiolympialaisissa kullalla ja hopealla.

Ohjelman juontaa Kati Jaakonen, jonka Hellapoliisi-sivustolla on 400 000 seuraajaa. Ruokabloggari on innoissaan Etelä-Savosta.
–Löysimme mieheni kanssa 10 vuoden etsimisen jälkeen viime vuonna lomaparatiisin Haukivuorelta, Jakonen kertoo tuoreesta mökkikaupastaan.
Tutustuminen maakuntaa on vasta alullaan, mutta jo nyt Jaakosen silmiin osunut Haukivuorelta ”aivan upea” Taikapuu-puutarhatila.

Rautiainen tepastelee kiireettä kuvauksia odotellen. Ruokahan se on mielessä.
–Keittiössä noudatan Aaken reseptiä, jossa ensin pannaan kilo voita ja litra kermaa ja sitten mietitään, mitä muuta pannaan.

Ministeri saapuu. Lepän ja Rautiaisen rinnalle kuvattavaksi asettuu haukivuorelaisen Kalliolan vihannestilan isäntä Antti Vauhkonen.
Tunnelma on letkeä, vaikka ohjaajalta sataa ohjeita. Jos puoletkin muistetaan, niin hyvä tulee, tuumaavat esiintyjät.
Juttu kulkee. Leppä kertoo kotitilansa ikivanhasta vellikellosta, jolla kutsu käy syömään ja vaaran uhatessa vaikka tulipalon sammutushommiin.
Haukivuorella nuoruutensa viettänyt Rautiainen tunnustaa ettei hänen kotitilallaan ole vellikelloa.
–Muita kelloja oli kyllä tosi paljon, sillä isä oli kelloseppä.

Makumatkalla maakunnissa -hankkeen takana on Haukivuoren loma-asukas Jarmo Kaivo-oja, joka on tv-tuotannon tuottaja ja käsikirjoittaja.
–Tarkoitus on nostaa Etelä-Savoa, luontoa ja lähiruokaa, kertoo Kaivo-oja Veej’jakaja ry:n kautta hankerahoitusta saaneesta tuotannosta.
Tavoitteena on saada tv-formaatti esitettäväksi kaupalliselle kanavalle. Lopputuloksena on Kaivo-ojan mukaan kotimaisia maatiloja sekä lähiraaka-aineita esittelevä ohjelmasarja.
Pilottijaksoa varten kuvausryhmä on piipahtanut myös Koivurannan maatilalla Haukivuorella ja Siiriäisen luomutilalla Hirvensalmella. Kaupan näkökulmaa tuo Mikkelin K-Citymarketin kauppias Marko Miettinen.

Helsinkiläinen Kaivo-oja on pannut Haukivuorella tuulemaan. Kesällä on mukana avaamassa Kahvila ja Maalaispuoti Rustiikkaa keskustaajamassa.
Kaivo-ojalla on yli 30 vuoden kokemus ravintola-alalta sekä runsaan viiden vuoden kokemus Haukivuorelta, jonne hän asettui loma-asukkaaksi 2015.
Koronavuosi antoi aikaa lomaseudun ruokakulttuuriin tutustumiseen. Kaivo-oja huomasi, kuinka hyviä raaka-aineita ja osaamista Mikkelin seudulla on.
–Se kaikki on vain ollut mielestäni hiukan piilossa asiakkailta, on Kaivo-oja huomannut.

Tapio Honkamaa

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.