20.01.

Yliopisto ja asuntomessut

Mikkelin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seija Kuikka kehottaa kaupunkilaisia luottamaan kotikaupungin tulevaisuuteen. –Mikkeli on hieno kaupunki, hän sanoo.

Yliopisto ja uudet asuntomessut. Niitä kohden Seija Kuikka toivoo Mikkelin päättäjien seuraavaksi suuntaavan.
Vuodesta 2005 Mikkelin kaupunginvaltuutettuna toiminut Kuikka itse jättää kuntapolitiikan. Hän ei ole ehdolla huhtikuun vaaleissa.

Kuikka, 62, on ollut politiikassa kotiseudun Kuhmon keskustanuorista alkaen. Kahdesti hän on ollut ehdolla eduskuntaan, ja kahdesti tullut valituksi varakansanedustajaksi.
–En ole kyllästynyt, mutta neljä valtuustokautta on riittävä määrä. On ollut hienoa olla kehittämässä Mikkeliä, mutta nyt haluan tehdä muutakin, sanoo Kuikka, jonka aikaa vievät jatkossakin lääkärintyö ja kirkolliskokouksen varapuheenjohtajuus.

Kuikka on tyytyväinen siihen, mitä Mikkelissä saatiin aikaan varsinkin 2010-luvun alkupuolella. Keskustan uudistaminen ja asuntomessut olivat isoja onnistumisia. Luotiin myös perustaa Sodan ja rauhan keskus Muistille sekä jätevedenpuhdistamon ja keskussairaalan uudistamiselle.
Mikkelin viime vuosien kehitystä Kuikka on seurannut harmissaan. Kaupunki on velkaantunut rajusti ja asukasluku alenee. Verot on nostettu kipurajalle.
–Verojen korotukset ovat vieneet Mikkeliä ja kaupungin imagoa huonoon suuntaan. ihmisiä on muuttanut korkean verotuksen vuoksi pois kaupungista.

Ongelmat olivat tiedossa keväällä 2017 heti kuntavaalien jälkeen, jolloin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kuikka ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi noussut Markku Aholainen (sd) vakuuttivat yhteistyötä. He aikoivat panna Mikkelin asiat kuntoon
Valmista ei tullut. Aholainen jätti kaikki luottamustehtävänsä kesäkuussa 2019.
–Emme onnistuneet Markku Aholaisen kanssa luomaan luottamuksellista ilmapiiriä. Sitä itsekin harmittelen, Kuikka sanoo.

Kuikan mukaan parivaljakolla oli kyllä tahto viedä uudistuksia ja talouden tasapainotusta eteenpäin.
–Vaikutti, että vanhat asenteet puolin ja toisin ryhmien tiettyjen henkilöiden välillä pysyivät, vaikka mitä teki, ja tunteet leimahtelivat.

Kohti parempia päiviä päästään Kuikan mukaan, jos luottamustehtävissä toimivat olisivat halukkaampia kompromisseihin. Luottamushenkilöiden on myös annettava kaupungin viranhaltijoille työrauha.
–Valtakunnan politiikka on unohdeltava, ja on edistettävä paikallista etua yhdessä.

Kaupungin edunvalvonnalta
Kuikka toivoo nykyistä enemmän intoa ja tehoa. Hän sanoo, ettei Mikkelillä ole kunnollista ”edunvalvontanyrkkiä”.
–Sellainen on perustettava. Toivoisin, että kaupunginjohtajan johdolla ajettaisiin vahvasti Mikkelin etua. Olisi löydettävä sama into, joka kaupungissa oli 2010-luvun alkupuolella.
Yksi iso takaisku koettiin viime vuonna kampailussa varastokirjaston siirrosta. Kuopio oli vahvempi, vaikka kaikki asiantuntijalausunnot puolsivat varastokirjaston siirtoa Mikkeliin osaksi Memory Campusta.
–Tapasin itsekin monta kertaa tiedeministerinä olleen savonlinnalaisen Hanna Kososen (kesk), mutta aina hän siirsi päätöstä. Olen todella pettynyt.

Vahva edunvalvonta on tarpeen, kun Mikkeli tavoittelee yliopistoa, keskussairaalalle laajaa päivystystä ja uusia asuntomessuja.
Kuikka sanoo, että laajaa päivystystä on jo haettu hyvin perustein.
–Käytännössä Mikkelissä on jo nyt laajan päivystyksen keskussairaala, mutta haluamme myös täyden statuksen, kun sotelait tänä vuonna hyväksytään.

Vuoden 2017 Kirkonvarkauden asuntomessut olivat kaikkia mittareilla Mikkelille hyvät. Kuikka toivoo, että Mikkeli hakisi seuraavaksi messuja, jotka sijoittuisivat Satamalahteen.
–Vielä ei ole asiaa edistetty, mutta kyllä se olisi pantava jalalle. Asuntomessut tekivät todella hyvää koko kaupungille ja mikkeliläisten itsetunnolle.
Uusin ponnistus Mikkelin edunvalvonnalle on yliopistohanke, jota on viritelty tiedeministeri Annika Saarikon (kesk) syksyisen aloitteen pohjalta.
–Mikkelin on pantava kokoon työryhmä viemään yliopistoasiaa eteenpäin.
Uran hienoin hetki?
–Yksi hienoimpia oli, kun sain valtuuston puheenjohtajana ottaa vastaan valtakunnallisen itsenäisyyspäivän paraatin ohimarssia kenraali Petri Hulkon rinnalla Maaherrankadulla 2018.

Tapio Honkamaa

Kommentit

  1. Sirpa Eronen 20/01/2021 09:29

    Yliopisto olisi hyvä asia. Toisi vireyttä kaupunkiin. Teknologiaa saataisiin kehitettyä. Terveydenhuolto on Mikkelissä huippuluokkaa. Esim nivelten leikkaukset. Kiitos Seija, olet ollut edistyksellinen oman maakunnan kehittäjä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.