25.11.

Luovuus puhkesi kukkaan

Päivi ja Markku Haapalehto eivät lannistuneet koronan mukanaan tuomista vaikeuksista. He avasivat liiketoimintansa osalta uuden sivun. Kuvassa poseeraa myös Jojo-koira.

Haapalehtojen itse rakentama talo on komeaa tekoa.

Vanhan Kangasniementien varrella Mikkelin Kalliolahdella kohoaa komea ketunpunainen hirsitalo, joka varmasti kääntää ohimatkaajien katseita.
Yrittäjäpariskunta Päivi ja Markku Haapalehdon Verijärven rannalla sijaitseva koti on vaikuttava näky myös sisältä värikkäine mosaiikkiteoksineen ja yksityiskohtineen.

Taiteilijakoti, joksi Haapalehdot itse kutsuvat kotiaan, on nyt myös avoinna erilaisille ryhmille.
Taloa voi vuokrata esimerkiksi seminaareihin, kokouksiin ja merkkipäivien viettoon.
Tilojen lisäksi tarjolla on myös pariskunnan itse valmistamaa lähi- ja luomuruokaa.
–Suosimme lähiruokaa ja luomua niin paljon kuin mahdollista myös omassa arjessamme. Miksi kuljettaa ruokaa merten takaa, kun sitä saa ihan tästä läheltä Etelä-Savosta. Maustamiseen käytämme paljon luonnonyrttejä, Markku Haapalehto sanoo.

Haapalehdot tarjosivat
Mikkelin keskustassa sijainneessa liiketilassaan erilaisia hyvinvointipalveluja, luentoja ja esitelmiä. Korona pysäytti kuitenkin toiminnan.
Heinäkuussa he tekivät päätöksen luopua tiloista.
–Hoitola sekä tilaisuudet siirtyivät kotiimme, josta myös alun alkaen lähdimme liikkeelle.

Viime kesänä
pariskunta sai kannustavan vieraan Helsingistä.
–Hän tuumasi kotimme nähtyään, että tällaista uniikkia kohdetta kannattaisi vuokrata yritysten ja ryhmien käyttöön.
Miksipä ei, Haapalehdot ajattelivat.
–Tänne on helppo saapua ympäri Suomea. Täällä on tilaa, tunnelmaa, järvimaisema ja tarjolla kotiruokaa. Eikä mitä tahansa ruokaa, vaan lähi- luomugurmeeta, Markku Haapalehto sanoo naurahtaen.

Tilaa talossa on noin 230 neliötä kolmessa kerroksessa. Komeuden kruunaa saunamaailma.
Nostalginen rantasauna on 110 vuotta vanha.
Pihan savusauna puolestaan on uudempaa tuotantoa. Se otettiin käyttöön itsenäisyyspäivänä 2012.
Talon alakerrassa sijaitsevaa saunaa Haapalehdot nimittävät itse mosaiikkisaunaksi.
–Jos asiakas tilaa saunamaailman, kaikki kolme saunaa lämmitetään. On mahdollisuus pulahtaa järveen tai paljuun sekä nauttia päälle kiireetön iltapala.

Päivi Haapalehto on koko kehon vyöhyketerapeutti.
Hänen hoitolansa tarjoaa monipuolisesti hyvinvointipalveluja. Se sopii pariskunnan mukaan oivallisesti yhteen uuden konseptin kanssa.
–Ryhmillä on mahdollisuus tilata esimerkiksi jalkakylpy, rentouttava äänihoito tai kuulla tietoa solumineraalien terveyshyödyistä.

Tarjolla on
myös musiikkia ja esitelmiä.
–Meiltä voi tilata laulu- ja huiluesityksiä sekä Markulta esitelmiä filosofisista teemoista, sanoo pitkän musiikillisen taustan omaava Päivi Haapalehto.
Hänen debyyttilevynsä julkaistaan näillä näkymin ennen joulua.
–Tämä aika on ollut juuri oikea oman levyni syntymään. Levyn sisältö on omaa tuotantoani.

Kuluva vuosi on ollut Haapalehdoille käänteentekevä.
–Kun korona hiljensi hoitopuolen ja esiintymiset peruuntuivat, meille heräsi uudet ajatukset. Ei auttanut lamaantua. Tämä vuosi on lopulta ollut meille ihan myönteinen uudistaja.
Pariskunta sanoo, että kalenterin tyhjetessä heillä oli aikaa pysähtyä hetkeen ja nähdä uudessa valossa oman pinnan alla kytevä luovuus.
Se poikii heiltä vuoden vaihteen jälkeen myös kaksi kirjaa.
–Minun neliosainen lastenkirjani koostuu lapsuuteni havainnoista ja kokemuksista. Ensimmäinen osa on nimeltään Kevät, jonka kuvituksesta vastaa iso joukko lapsia, Päivi Haapalehto kertoo.
–Ideoilla on ollut tilaa kypsyä ja puhjeta kukkaan muun muassa kirjoittamisena ja musiikkina, sanoo Markku Haapalehto, jonka tammikuussa julkaistava kirja käsittelee nikotiinista vapautumista.
–Tätä seuraavatkin kirjat ovat jo syntymässä, hän vinkkaa.

Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.