14.10.

Näköaloja: Välittämisestä

Teemu Laasanen

Kaaduin omassa pihassa, kun astuin huolimattomasti ison kivenmurikan päälle. Jäin hoitamaan jalkaa kotikonstein.
Seuraavana aamuna jomotus oli kuitenkin kova, joten päätin soittaa ensineuvoon. – Tule näyttämään, kuului selkeä kehotus.

Ilmoittauduin vastaanottoon, jalkani pääsi hoitajien arvioitavaksi ja sain saman tien keppiä, kaksin kappalein. Nuori lääkäri tutki jalkaa ja lähetti röntgeniin.
Naks ja poks sanoi röntgenlaite, ja hoitaja hymyili. Takaisin alas ystävällisen lääkärin juttusille. – Ei murtumia, buranaa huuleen ja paljon lepoa.
Sain erinomaista palvelua ja aitoa huolenpitoa, lisäksi kaikkeen tähän kului aikaa vain reilu tunti. Lähdin siitä sitten saman tien Helsinkiin.
Pari päivää myöhemmin olin vaimoni kanssa Oodissa esittelemässä musiikkisatukirjaa. Esittely kesti kaksi tuntia, ja lapset vanhempineen vaihtuivat välillä.
Yksi äiti istui kuitenkin noin kymmenvuotiaan lapsensa kanssa koko ajan samassa paikassa. Lapsi istui äidin sylissä, välillä äiti silitteli lapsen hiuksia ja joskus keinutti hiljaa.

Kun kävin jututtamassa heitä, kävi ilmi, että äiti ei puhunut suomea hyvin. Lapsi ei puhunut mitään, joten heidän tarinansa jäi minulle mysteeriksi. Molemmista hehkui ihmeellistä rauhaa, ja se sai tilanteen tuntumaan merkitykselliseltä.
Viereisellä sohvalla istui vanhempi mies, joka nukahti. Lopulta kaksi kirjastovirkailijaa tuli maskit naamalla kuiskuttamaan miehen korvaan, että pitäisi herätä.
Edes koronanpelko ei lopulta estänyt heitä tarttumasta miestä hellästi hartioista, kun elonmerkkejä ei muuten näkynyt. Kauniisti he saattelivat miehen pois lastenosastolta, ja vaikka vartijat tulivat kohta heitä auttamaan, ei miestä kohdeltu missään vaiheessa alentavasti. Ihmisestä välitettiin.

Teemu Laasanen
Festivaalijohtaja, Mikkelin musiikkijuhlat

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.