16.09.

Runot ja luonto yhdistävät

Runopolun runoilijat Suvi Kuusisto, Ulla-Maija Vänttinen, Roope Nykänen, Lea Suopelto ja Veikko Happonen fiilistelivät Urpolanjoen töyrällä.

Urpolan luontopolulla aistii vuodenaikojen vaihtelun. Syyskuun illansuun aurinko valaiseen kauniisti Urpolanjoen rantamaisemaa, kun Luontokeskuksen runopolun viisi runoilijaa kokoontuvat yhteiseen tapaamiseen. Katsastetaan yhdessä Urpolan Luontokeskuksen toiminnanohjaaja Tiina Haavuksen pystyttämiä kylttejä, joissa esittäytyy 12 runopolun myötä riimitettyä runoa.
– Idea runopolusta tuli esille kesäkuussa runolausunta-tapahtumassa. Lähdin sitä yhdessä runoilijoiden kanssa kehittelemään. Runopolun synty sopii hyvin yhteen luontokeskuksen vesiteeman kanssa, Haavus kertoo.

Pysähdymme kuvaustuokioon Urpolanjoen äärelle, jossa esittäytyy Ulla-Maija Vänttisen Joki-runo.
– Valitsin luontopolulle toisen runoni aiheeksi myös veden. Joki on mielestäni naisellinen, purot helmoihinsa kokoava ja isojen vesien ääreen johdatteleva äiti. Vesi on minun luonnonelementtini. Olen varttunut järven rannalla ja vesillä liikkuminen ja luonnon seuraaminen ovat minulle tärkeitä, Vänttinen avaa tekstiään.
Hän on kirjoittanut runoja koko aikuisikänsä.
– Muistikirja kulkee aina laukussa, tallennan siihen hetkiä, tunnelmia ja omia ajatuksia, joissa liikutaan luonnon helmassa.

Veikko Happonen harrastaa ympäristöoppia, askartelua, kirjoittamista ja tekstien esittämistä ja suhtautuu luontoon käytännöllisesti seuraillen ja ihmetellen.
Luonnon oliot ovat hänelle olemassa omista syistään, ne eivät häntä tarvitse, mutta Veikko tarvitsee niitä. Hän pohdiskelee veden pintaa ja pinnan alaista elementtiä, puiden kestokykyä ja nöyryyttä.

Lea Suopelto on intohimoinen runojen kirjoittaja ja lausuja.
– Runon kirjoittaminen lähtee fiiliksestä, ihmisestä, kuvasta tai tilasta. Kun haluan koskettaa syvältä, kirjoitan henkilökohtaisen runon. Sanoitan sen niin, että siihen mahtuu paljon ajatuksia. Hyvä runo ei ole valmis, vaan se hengittää kuulijan ja lukijan mukaan.
– Runopolun runoihin kävin aistimassa tunnelmia paikasta, johon se sijoitetaan. Kuuntelin ääniä ja haistelin tuoksuja. Annoin mielen levätä. Kuuntelin itseäni, mitä minussa heräsi. Olin läsnä kauniin luonnon keskellä. Veden virtaus avasi minussa jotakin, joka muuttui sanoiksi, joilla on merkitystä tässä ajassa ja paikassa.

Urpolassa nautitaan käsikädessä

Roope Nykänen syttyi kirjoittamiseen omien kappaletekstien kautta, kun hän pääsi esittämään niitä Mikkelin poikateatterin kanssa kiertueella.
– Runoilu starttasi jo lukion kirjoituskurssilla, jossa perehdyttiin runoihin ja voitin kurssini parhaan runon äänestyksessä.
Luonnon merkityksen Nykänen on havainnut viime vuosina.
– Luonto puhuu, se ymmärtää, rakastaa kulkijaansa, jos osaat sitä kunnioittaa.

Suvi Kuusisto on ollut kaikesta taiteeseen liittyvästä kiinnostunut lapsesta saakka ja on aina tykännyt kirjoittaa.
Media-assistentiksi opiskellessaan hän aloitti oman blogin taiteelleen.
– Aloin kirjoittamaan runoja vähän vahingossa, koska en halunnut päiväkirjamaista blogia. Halusin piirustusteni seuraksi silti jotakin tekstiä ja lopulta keksin yhdistää piirroksiini runoja, ja tykästyin niiden kirjoittamiseen kovasti.
– Luonto on ollut tärkeä osa itseäni myös aina. Olen varttunut ja asunut metsän keskellä ”korvessa”. Inspiraation ja ideat otan luonnosta, jota kunnioitan suuresti. Luontoon lähden usein hiljaisuuteen ihmettelemään ja ajattelemaan.

Runopolun runot:
Ulla-Maija Vänttinen: Joki, perinnebiotooppi
Veikko Happonen: Saukko ja koskikara, Lammen väki, Geologia
Lea Suopelto: Aistit avoinna, Lähde
Roope Nykänen: Liito-orava, Linnusto, Taimen
Suvi Kuusisto: Aurinkokello, Jokivarren metsä

Antero Heikkinen

Joki

Joki virtaa läpi kaupungin
kokoaa helmaansa ujot purot

veden riemu vie mukanaan
kuljettaa kohti janoista järveä

Joki virtaa
antaa virtaa
virtaavassa vedessä surffaavat
kellastuneet lehdet

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.