02.09.

Peräpään valvoja: Maalaisjärki hoi, älä jätä!

Sodan ja rauhan keskus Muisti etenee. Ensi keväänä avattavan tiedekeskuksen nimi on jo kiinnitetty Päämajatalon seinään.

Mikkelissä on viikonvaihteessa mahdollisuus osallistua kahteenkin puoluekokoukseen, etänä tosin. Kokoomus ottaa Mikaelista yhteyden varsinaiseen puoluekokoukseen, joka on Porissa.
On jo ennalta selvää, että kokoomuksen johdossa jatkaa Petteri Orpo. Varapuheenjohtajistoon on tungosta, joten Mäntyharjun Antti Häkkänen joutuu äänestyksen kautta hakemaan jatkokautta.
Keskusta viettää maakunnallista etäkokousta ammattiopisto Esedun tiloissa. Varsinainen puoluekokous on koolla Oulussa, missä päätetään, onko puoluejohtaja Katri Kulmuni vai Annikka Saarikko.

Sdp sai puoluekokousurakkansa ohi jo viime viikonvaihteessa Tampereella. Suuren hurmoksen vallassa huudettiin puheenjohtajaksi pääministeri Sanna Marin.
Tapahtui kokouksessa muutakin. Käsittelyssä oli muun muassa yli 250 aloitetta, joista vain ani harva koski maa- ja metsätaloutta. Ne jotka koskivat, halusivat kieltää turkistarhauksen, parsinavetat ja häkkikanalat.

Maaseutua liippasi tavallaan myös keravalaisen Martti Havinin aloite, jolla hän halusi puuttua ”sen sanoo jo maalaisjärkikin” -sanonnan ylenmääräiseen käyttöön.
Havinin mielestä sanonta viittaa siihen, että maalaisjärki on jotenkin laadukkaampaa, parempaa ja viisaampaa kuin muiden järki. Se antaa hänestä viitteen siihen, että Suomen keskusta edustaa tätä ylivertaista järkeä.
Aloitteessa todetaan edelleen, ”ettei sosiaalidemokraateilla ole mitään syytä edesauttaa käsitystä siitä, että maalaisjärki olisi laadukkaampaa kuin muualla asuvien tai muuhun yhteisöön kuuluvien järki”.
–Esitän, että puoluekokous päättää antaa ohjeeksi jäsenille, että edustaessa puoluetta vältetään ”sen sanoo jo maalaisjärkikin” -sanonnan eri variaatioita.
Sdp puoluehallitus ei yhtynyt Havinin aloitteeseen. Puoluekokouksen luvalla demareilla on lupa käyttää maalaisjärkeä.

Puoluekokous myös kutsui Sdp:n kunniajäseniksi erityisen kunnostuneita jäseniä. Joukossa olivat muun muassa Tellervo Koivisto, Jacob Söderman, Pirjo Alakapee-Hakulinen, Pirkko Työläjärvi ja Markku Aholainen. Peräpään valvoja onnittelee.

Sdp:n perinteet Mikkelissä ovat pitkät ja kunniakkaat. Mikkelin Työväenyhdistys viettää viikonvaihteessa 130-vuotisjuhlaansa. Juhlapuhujana on Erkki Liikanen.
Erityistä kunniaa tehdään Albin ja Hilma Valjakalle, joiden muistokivi tuodaan Harjun hautausmaalle 130-vuotispäivänä, ensi sunnuntaina.
–Muistamme näin heidän elämäntyötään ja uhraustaan työväenliikkeessä, Mikkelissä ja eduskunnassa, sanoo Mikkelin Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Kari Ojala.

Essotessa koettiin ikävä yllätys, kun vastaanottoalueen vetäjä ylilääkäri Jarmo Lappalainen pyyhkii Mikkelin pölyt. Hänet on valittu Riihimäen seudun terveyskeskuksen johtajaylilääkäriksi.
Lappalainen, 56, tunnetaan miehenä, joka nuorena lääkärinä tuli Juvalle kahden opiskelukaverinsa kanssa panemaan terveyskeskusta kuntoon. Siinä hän onnistui erinomaisesti.
Vuonna 2018 hän tuli Juvalta Mikkeliin tavoitteena saada vastaanotto pelaamaan. Hän halusi etenkin löytää Essoteen lisää lääkäreitä.
–Valmiiksi urakka ei tullut. Tekemistä jäi muillekin. Essotessa ollaan kuitenkin hyvässä vaiheessa, sillä integraatio on täällä paljon pidemmällä kuin vaikkapa Etelä-Suomessa.

Pääsyy Lappalaisen lähtöön oli perhe. Viimeinenkin lapsi on saanut lakin.
–Olemme pitkään toivoneet, että pääsemme lähemmäksi lapsenlapsia, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla. Omakotitalo on ja pysyy Juvalla.

Painonvartijoiden syystarjous: Jos et onnistu, saat mahasi takaisin!

Kommentit

  1. Ihan oikeesti tämäkö on taso 02/09/2020 08:59

    Nyt näytettiin toteen, että demarista voi tulla mitä vain kun Markku Aholainen tituleerattiin Sdp:n kunniajäseneksi. Ansioituneisuus lienee muodostunut yrittäjä vihamielisyydestä, josta myös demarien ylin johto niittää mainetta. Aholainen sai harjoittaa ansioitunutta toimintaansa vuosia paikallisten päättäjien vastuuttomuuden vuoksi. Osa-aika työtä tekevän pääministerin lähtölaskenta on sitä vastoin jo alkanut alkumetreillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.