12.08.

Kolumni: Rauennut ruskaretki


Mikkelin kaupunginhallitus aloitti eilen tiistaina ensi vuoden budjetin ahtamisen raameihin. Tiukkaa tekee, sillä lähivuosina on kaupungin tuloissa laskentatavasta riippuen 50–60 miljoona euron aukko.
Ongelma on päätetty hoitaa pois myymällä omaisuutta. Onneksi on mitä myydä. Mikkeli omistaa kokonaan energiayhtiö ESE:n ja on maakunnallisen Suur-Savon Sähkön suurin kuntaomistaja 14 prosentin osuudella.
Sitten pitäisi vielä osata päättää, mitä myydään ja kenelle. Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon rahaa, mutta säilyttää silti mahdollisimman suuri omistusosuus ja osinkotulo.

Vaihtoehtoja on karkeasti kaksi. Kaupunki voi myydä omistuksiaan joko ESE:stä tai Suur-Savon Sähköstä.
Suur-Savon Sähkö haluaa ostaa kaupungilta ESE:stä vähintään 40 prosenttia, mieluiten koko yhtiön. Suur-Savon Sähkössä uskotaan, että näin syntyisi vahva maakunnallinen energiayhtiö, josta voisi kasvaa riittävän suuri myös valtakunnallisille markkinoille.
Kaupunki saisi tarvitsemansa kymmenet miljoonat ja voisi halutessaan säilyttää määräysvaltansa ESE:ssä. Kaupungin päättäjiä yhteistoiminta Suur-Savon Sähkön kanssa kuitenkin arveluttaa.
Yksi pulma on Suur-Savon Sähkön äänileikkuri, jonka takia suurikaan omistaja ei voi käyttää yli 10 prosentin äänivaltaa energiayhtiön hallinnossa.

Jos kaupunki sen sijaan päätyy myymään Suur-Savon Sähkön osakkeita, on yksi malli solmia liitto yhteistyökumppaneiden kanssa. Kavereita on tarjolla tiettävästi jonoksi, kuten Keva, Ilmarinen, CapMan ja Kirkon eläkerahasto.
Taas kaupungille on luvassa kymmenien miljoonien myyntitulot sekä äänileikkurista huolimatta mahdollisuus yhteistyökumppaneiden avulla kasvattaa vaikutusvaltaansa Suur-Savon Sähkössä.
Tässä mallissa on pelkona, että ulkopuolinen taho käy ahnaaksi. Samalla voidaan myös haudata yhä syvemmälle ajatus maakunnallisesta yhteispelistä.

Mikkelin päättäjien energiapohdinta käy nyt niin kuumana, että olisi tarvetta viileälle harkinnalle. Kaupungin johtavien virkamiesten ja luottamushenkilöiden silmissä kajasti jo syyskuinen energiaseminaari Lapissa.
Sitten joku pilasi tunnelman kysymällä, onko päättäjien juuri nyt viisasta osallistua ESE:n isännöimälle ruskaretkelle? Ilmeisesti ei ole, sillä matka peruuntui.

Tapio Honkamaa
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja

Kommentit

  1. Otan Osaa 13/08/2020 08:40

    Eikö olisi helpompi kaäupunkilaisilta pyytää suoraan tukirahaa, kun mahdollisesti yhdistyvät sähkön siirtoverkot ja kaukolämpöverkot tulevat nostamaan kuluja merkittävästi joka tapauksessa. Huomioitavaa on, että sähkön myynti on jo samassa yhtiössä, Lumme Oy:ssä. Valtakunnallisesti sähköverkkoyhtiöllä ei ole merkitystä, eikä oikein kaukolämmölläkään. Molemmat ovat monopoleja tietyllä maantieteellisellä alueella. Malttia tosiaan tarvittaisiin.

  2. Ari Forsberg 12/08/2020 11:39

    Jos myyntituloja käytetään käyttötalouteen eli tulojen ja menojen erotuksen kattamiseen, on osakkeiden myynti ilman merkittäviä muita toimenpiteitä erikoinen. Ja kovin lyhytjänteinen. Toivottavasti ainakin tilapäinen. Muutoinhan myyntitarve on jatkuva, koska tuon mainitsemani erotus tulojen ja menojen väliä vain paikataan. Näinollen tilkkutäkin rakentamiseen tarvitaan lisää osakkeiden myyntituloja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.