22.07.

Kansanradion kiintotähti

Sirpa Suoknuuti on aktiivinen keskustelija, joka Mikkelin Ihastjärveltä kuuluu ja näkyy myös valtakunnallisesti.

Sirpa Suoknuuti on kotonaan Mikkelin Ihastjärvellä yhä hiukan täpinöissään. Ylen filmiryhmä on hiljakkoin käynyt haastattelemassa häntä tv-dokumenttiin, joka tulee ulos vuodenvaihteen tienoilla.
– En jännittänyt, mutta kyllähän se veranpaine taisi nousta, Suoknuuti kertaa aurinkoisella pihallaan.

Dokumentin aiheena on Ylen kanavilla vuodesta 1979 lähtien pyörinyt klassikko-ohjelma Kansanradio, josta ohjaaja Virpi Suutari ja hänen miehensä, näyttelijä Martti Suosalo työstävät elokuvaa. Tulos nähdään valtakunnan verkossa vuodenvaihteen tienoilla.
Näissä merkeissä Suutari ja Suosalo filmiryhmineen viivähtivät viime viikolla viitisen tuntia Suoknuutin pakeilla aidossa ympäristössä Ihastjärvellä.

Suoknuuti arvelee, että hän tuli valituksia haastateltavien joukkoon aktiivisuutensa perustella. Hän kertoo olevansa äänessä Kansanradiossa useammin kuin kerran kuukaudessa.
– Naapurit ainakin kiittelevät, että olit taas radiossa ja puhuit asiaa. Toivottavasti kukaan ei revi vaippojensa naruja, kun näkee tämän haastattelun, Suoknuuti naurahtelee.

Kansanradio on Suoknuutin mielestä tärkeä väylä, jonka kautta kansan syvät rivit saavat äänensä kuuluviin. Hän uskoo, että Kansanradiolla on merkitystä.
– Kaikkien päättäjien pitäisi kuunnella Kansanradioita.

Suoknuuti on aktiivinen keskustelija myös paikallisesti. Hän ei emmi tarttua puhelimeen, kun jokin asia painaa. Yksi vakituinen puhekumppani on Suur-Savon Osuuskaupan toimitusjohtaja, kauppaneuvos Heikki Hämäläinen.
– Hämäläisen kanssa olemme paljon puhuneet, ja usein olemme samaa mieltä.

Päättäjien pitäisi kuunnella Kansanradioita

Ihastjärven oma poika Markku Kakriainen on hyvissä kirjoissa asioita eteenpäin vievänä miehenä. Suoknuutin mielestä myös Mikkelin perussuomalaisten kantaviin voimiin kuuluva Raimo Heinänen on mies paikallaan.
Sanna Mariniakin arvostan, vaikka hän on pääministeriksi vielä kokematon tyttö.

Muilta osin päättäjät eivät saa Suoknuutilta kovin korkeaa arvosanaa. Usein hänen arvioiva katseensa hakeutuu paikallisiin palveluihin, joista ovat vastuussa Mikkelin kaupunki ja Etelä-Savon sairaanhoitopiiri.
– Miten ne saavat semmoiset määrät rahaa uppoamaan, hän päivittelee.

Suoknuuti ottaa asiat esiin empimättä silloin, kun siltä tuntuu. Joskus on toki perästäpäin kaduttanut, mutta syvään alhoon hän ei vaivu.
– Paavo sanoi aina, että sanot ensin ja sitten vasta ajattelet. Kyllähän se oikeassa oli, mutta olen vanhemmiten vähän enemmän alkanut harkitakin, viittaa Suokuunti tänä vuonna kuolleeseen puolisoonsa.

Kritiikistä huolimatta Suoknuuti myöntää, että Suomessa ja Mikkelissä asiat ovat hyvin. Maailmanmenoa on mukava seurata oman tilan tuvasta.
– Kyllä tämän eteen on valtavasti tehty töitäkin.
Verenpaineesta vielä sen verran, että nousi se myös filmiryhmän jäsenillä, kun he näkivät, mitä maatilan autotallissa on.
– Tallissa on Paavon Mustang. Spedellä oli 60-luvulla juuri samanlainen auto.

Tapio Honkamaa

Kommentit

  1. Eräs kyläläinen 22/07/2020 09:11

    Toimittajalle tiedoksi että Sirpan mies ei ollut sukuaan Suoknuuti vaan Kovanen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.