25.06.

Mikkelipuisto uuteen kukoistukseen

Juniikki Oy:n toimitusjohtaja Jukka Toivanen, Esedun luonnonvarayksikön koulutuspäällikkö Kirsti Malmstedt ja toimitusjohtaja Arja Seppänen ja kauppaneuvos Heikki Hämäläinen uskovat, että Mikkelipuisto kehittyy Mikkelin vetonaulaksi.

Juniikki Oy ja Osuuskauppa Suur-Savo ja Etelä-Savon ammattiopisto Oy (Esedu) lähtevät yhdessä nostamaan Mikkelipuistoa uuteen kukoistukseen.
Suur-Savo pyörittää Greeneri-ravintolaa, Esedun luonnovarayksikkö puistotoimintaa ja Jukka Toivasen Juniikki Oy monipuolista tapahtumatoimintaa. Toivasen yritys on hallinnoinut ja pyörittää tällä hetkellä Visulahden matkailukeskuksessa Xon-puiston toimintaa.
− Mikkelipuisto kaipaa matkailijoille ja mikkeliläisille suunnattuja aktiviteettejä nykyisen puutarha-alueen sekä Greenerin lisäksi, toimitusjohtaja Jukka Toivanen kertoo.
– Alue on mitä mainioin monenlaista toimintaa ajatellen. Mikkelipuistoon on jo tänä kesänä tulossa joitain Xon-puistosta tuttuja laitteita sekä pomppulinnamaailma. Kaihun rannalle on suunnitteilla ympärivuotisesti palveleva Lakepool-saunamaailma ja kelluva vesipuisto.

Greeneri-ravintola jatkaa Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläisen mukaan entisellä konseptilla tarjoten lounas-, kahvila- ja ravintolapalveluita. Greenerin tiloja pystyy vuokraamaan myös yksityislaisuuksiin.
– Greeneri avataan heinäkuun puolivälissä. Ensi vuonna Mikkelipuistossa palvelee myös taimimyymälä.

Juniikki Oy:n ja Osuuskauppa Suur-Savon perusteilla oleva Kiinteistö Oy Pursialankatu 5 on vuokrannut Mikkelin kaupungilta vuoteen 2038 ulottuvalla vuokrasopimuksella Mikkelipuiston 29 000 m2 -kokoisen maa-alueen. Uuden yhteisyrityksen (50/50) nimiin on ostettu myös ravintola-kahvilan kiinteistö.

Nykyiset mallipuutarhat säilyvät, joskin niiden hoidosta tai mahdollisesta kehittämisestä on tavoitteena keskustella vuokralaisten kanssa loppukesästä.
Etelä-Savon ammattiopisto (Esedu) ottaa vastuulleen yhteistyökumppanina puutarha-alueiden ylläpitämisen. Mikkelipuisto toimii tulevaisuudessa Esedun puutarha- ja matkailualan oppimisympäristönä.
− Olemme innoissamme käynnistyneestä uudenlaisesta yhteistyökuviosta. Tämä lisää puutarha-alan vetovoimaisuutta entisestään ja alueemme ammatillista koulutusta on tarkoitus kehittää yhdessä yritysten kanssa, toteaa Esedun toimitusjohtaja Arja Seppänen.

Juniikki Oy:llä
ja Osuuskauppa Suur-Savolla on vahva halu kehittää Mikkelipuistoa yhdessä.
− Kumpikin huolehtii itsenäisesti omista toiminnoista, mutta vahvaa osaamista löytyy molemmista taustayhtiöistä, toimitusjohtajat Jukka Toivanen ja Heikki Hämäläinen vakuuttavat.
– Varsinainen kauppakirja konkurssipesän kanssa allekirjoitetaan 30. kesäkuuta, kertoo Mikkelipuiston konkurssipesän hoitaja, varatuomari Jarkko Otva.

Antero Heikkinen

Kommentit

  1. Sirpa Sippe Rossi 25/06/2020 15:24

    Saisipa tuonne avantouintimahdollisuuden saunoineen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.