24.06.

JSN:ltä vapauttavat päätökset

Julkisen sanan neuvosto (JSN) 16.6.2020 antoi Mikkelin Kaupunkilehdelle vapauttavat päätökset kahdesta kantelusta, jotka Mikkelin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Satu Taavitsainen (sd) teki. Ratkaisut julkaistaan JSN:n suosituksen mukaisesti.
Ensimmäinen kantelu kohdistui Mikkelin Kaupunkilehden printtilehdessään 20.2.2020 julkaisemaan päätoimittajan kolumniin ”Painajainen”, joka arvioi kriittisesti kantelijan poliittista toimintaa ja uraa.

Julkisen sanan neuvosto toteaa, että vallankäyttäjien on siedettävä julkista kritiikkiä muita kansalaisia enemmän. Kolumnissa arvioitiin kantelijan aiempaa poliittista toimintaa kriittisesti, mutta kantelija ei osoittanut kirjoituksesta olennaisia asiavirheitä, joita lehti ei olisi korjannut. Kantelijan oikaisupyynnöksi nimeämässä lehdelle lähettämässä viestissä oli kyse ennemminkin kolumnissa esitettyjen arvioiden kommentoimisesta.
Neuvosto katsoo, ettei poliitikon uran ja aiemman poliittisen toiminnan arvioiminen synnyttänyt velvollisuutta kuulla poliitikkoa samassa yhteydessä tai jälkeen päin. Kirjoituksen kontekstista kävi myös selvästi ilmi, että kyse oli päätoimittajan mielipiteellisestä kirjoituksesta.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Mikkelin Kaupunkilehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Toinen Taavitsaisen tekemä kantelu kohdistui Mikkelin Kaupunkilehden nettiversiossaan ja printtilehdessään 12.3.2020 julkaisemaan juttuun ”Nyt tuli mitta täyteen”.
Uutinen kertoi paikallispoliittisen kiistan uusimmasta käänteestä. Uutisessa kerrottiin kaupunginhallituksen päättäneen teettää ulkopuolinen selvitys valtuuston varapuheenjohtajan esittämistä korruptiosyytöksistä.
Taustalla kerrottiin olevan rakennusvalvonnan työntekijöiden kaupunginhallitukselle jättämä vetoomus. Uutisessa kerrottiin, että rakennusvalvontaa kohtaan on esitetty vakavia väitteitä, ja että rakennustarkastajat haluavat asiaan selvyyden luottamuksen ja työrauhan palauttamiseksi.

Julkisen sanan neuvosto toteaa, että kyseessä oli rajatusta näkökulmasta tehty seurantauutinen. Lehti teki rakennustarkastajien vetoomuksen sisällöstä ja motiiveista tulkinnan, johon sillä oli perusteet, eikä jutussa siten ollut kantelijan väittämää asiavirhettä. Lehti korosti valitsemaansa näkökulmaa otsikollaan. Kantelijan kuvan käyttäminen oli perusteltua, koska hän liittyy olennaisesti jutun aiheeseen.
Neuvosto katsoo, että kantelija joutui uutisessa kielteiseen julkisuuteen, kun siinä vihjattiin, että hänen toimintansa on heikentänyt kaupungin viranhaltijoiden työrauhaa. Lehden olisi ollut hyvä harkita kantelijan kuulemista viimeistään siinä vaiheessa, kun hän toi sähköpostitse ilmi näkemyksiään, jotka uutisesta puuttuivat.

Huomioiden kantelijan asema merkittävänä kuntapoliitikkona yksittäisen seurantauutisen aiheuttama julkisuus ei tässä tapauksessa kuitenkaan ollut niin kielteistä, että kuuleminen olisi ollut välttämätöntä. Tapahtumasarja on saanut alkunsa kantelijan ulostulosta, jota uutisessa siteerattiin. Kantelija olisi myös voinut tarjota lehdelle omaa kannanottoaan tai esimerkiksi mielipidekirjoitusta.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Mikkelin Kaupunkilehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Jutut luettavissa verkossa osoitteissa:
mikkelinkaupunkilehti.fi/2020/02/kolumni-painajainen
mikkelinkaupunkilehti.fi/2020/03/nyt-tuli-mitta-tayteen/

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.