01.06.

Ilkka Mäkelästä MyPan toiminnanjohtaja

Myllykosken Pallon (MYPA) edustusjoukkueen päävalmentaja Ilkka Mäkelä on ottanut kesäkuun alussa hoitaakseen myös seuran toiminnanjohtajan tehtävät, joista keskeisempiä ovat seuran taloudesta sekä operatiivisesta toiminnasta vastaaminen. Hän jatkaa myös MYPAn edustusjoukkueen päävalmentajana.
Yhdistelmäpesti on voimassa ainakin kauden 2020 loppuun asti. Mäkelän aisapariksi MYPAn tulee markkinointipäällikkö Maarit Paldán.

MyPan puheenjohtaja Heikki Pulkkisen arvioissa Ilkka Mäkelä on vahva ammattilainen sekä kentällä, että sen ulkopuolella.
Ilkka Mäkelä on 2000-luvulla valmentanut MyPan seurahistorian ensimmäiseen ja ainoaan Suomen mestaruuteen.
2010-luvulla Ilkka Mäkelä toimi kasvattajaseuransa Mikkelin Palloilijoiden toiminnanjohtajana ja päävalmentajana.
MYPA aloittaa Ykkösen tämän hetken tiedon mukaan lauantaina 4. heinäkuuta kotipelillä AC Oulua vastaan.

Antero Heikkinen

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.