20.05.

Korona-aika valokuviksi

Valokuvaaja Anna-Katri Hänninen luotsaa mikkeliläisten yhteistä valokuvaushanketta, jonka ideana on dokumentoida korona-aikaa. Kuvata voi esimerkiksi kännykällä.

Mikkelissä käynnistyy uusi kaikkien kaupunkilaisten yhteinen valokuvaprojekti, jonka tarkoituksena on aktivoida ihmisiä kokeilemaan ja harrastamaan valokuvausta.
– Ideana on dokumentoida tätä poikkeuksellista aikaa, mitä meistä jokainen elää juuri nyt, sanoo projektia ohjaava valokuvaaja Anna-Katri Hänninen.

Korona Kollektiivi -niminen projekti on osana Meijän Mikkelin kokoamaa Porukalla! -hanketta, joka tarjoaa apua ja tukea Essoten alueella asukkaille korona epidemian aiheuttamissa poikkeusoloissa. Toimintaa on tukenut Euroopan sosiaalirahasto.

Projektiin voi
osallistua kuka tahansa, millä kameralla tahansa.
– Itse kuvaan todella paljon kännykän kameralla. Kuvattavia asioita löytyy paljon ihan kotoa ja lähiympäristöstä. Nyt ei haeta sitä täydellisesti teknisesti onnistunutta valokuvaa, vaan enemmänkin tunnelmaa. Jätetään yhdessä merkki historiankirjoihin tästä erikoisesta ajasta.

Hänninen sanoo, että kuvauskohteita voivat olla esimerkiksi arkiset hetket, tunteet, kokemukset, kauniit värit tai luonto.
– Kuvissa saa olla mitä vain. Kyse on tämän ajan dokumentoimisesta. Toisille se tarkoittaa luonnossa kävelyä, toisille television katsomista, maalaamista, kirjojen lukemista, liikuntaa – mitä vain. Rohkaisen kuvaamaan sellaisia asioita, mitä tämä aika on innostanut tekemään.

Kaikki kuvat julkaistaan instagramissa Koronakollektiivi-tilillä ja GalleriArin sivuilla virtuaalinäyttelyssä.
Lisäksi valokuvista koostetaan kollaasinäyttely syyskuussa GalleriAriin. Näyttelyyn mahtuu 500 kuvaa.
Kuvat voi lähetetään sähköpostitse pienen kuvatekstin kera.
– Jos lähetät useampia kuvia, laita viestiin tiedoksi, mitä kuvaa olet ajatellut näyttelyyn tulevaksi.

Kuvat tulee
lähettää 15. elokuuta mennessä.
– Odotan suurta osallistujajoukkoa, koska selkeästi ihmiset ovat nyt aktivoituneet enemmän valokuvaamaan ja liikkumaan luonnossa Koronan aikana, Hänninen sanoo.
Kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen info@annakatrihanninen.com.
Lisätietoa Korona Kollektiivi -projektista nettisivuilta: www.galleriari.fi/koronakollektiivi.


Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.