20.05.

Karkialampi kiinnostaa

Pitkään tyhjillään ollut Karkialammen kerrostalo on uudistettu talven aikana Antti Vainion johdolla.

Karkialammen kerrostaloasunnot kelpaavat hyvin vuokralaisille. Talven mittaan remontoidut kantahenkilökunnan entiset asunnot ovat lähes täyttyneet.

Vainio Kiinteistö Group Oy osti viime syyskuussa 24 asunnon kerrostalon Karkialammelta. Myyjinä olivat mikkeliläiset yksityishenkilöt, ja kauppahinta runsaat 100 000 euroa.
Talven aikana uusi omistaja on tehnyt vuonna 1956 valmistuneessa talossa ison remontin. Putket ja pinnat on uudistettu täysin.
– Putkien tilanne oli pahempi kuin luulimme. Työmaa on ollut iso, sanoo Antti Vainio.

Kymmenen vuotta tyhjillään olleessa talossa on taas eloa. Melkein jokaiseen oveen on talven aikana ilmaantunut nimi.
Vaino vahvistaa, että 19 asunnossa on jo uudet asukkaat. Ensimmäiset muuttivat helmikuussa.
– Loputkin olisivat jo menneet, mutta remontti on vienyt aikaa. Nyt se on melkein valmis, vaikka toki talo vaatii vielä fiksausta ja päivitystä vuosien mittaan.

Talossa on kaksioita ja kolmioita. Asumiskulut Vainio haluaa pitää maltillisena. Kaksion vuokra on 495 ja kolmion 565 euroa.
– Mikkelin vuokramarkkinat ovat toimineet hyvin. Asukkaita on laidasta laitaan, lapsiperheitä ja varttuneempaakin väkeä.
Turun seudulla Mynämäellä toimivalla Vainioiden perheyrityksellä on omistuksessaan runsaat sata asuntoa eri puolilta Suomea. Karkialammen kerrostalo on päänavaus itäisessä Suomessa.
– Tällä erää Mikkelissä ei ole uutta kohdetta kiikarissa, vaikka tarjontaa on mm. Ristiinan Pellosniemellä. On aika vähän huokaista, sanoo Vainio.

Tapio Honkamaa

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.