22.04.

Wilma ja Wihtori lopettaa

Kirpputori Wilma ja Wihtori ehti palvella mikkeliläisiä 12 vuotta. Toimitusjohtaja Roope Nykänen haluaa kiittää asiakkaita mahtavista kohtaamisista ja iloisista kaupoista.

Mikkelin keskustassa Maaherrankadulla sijaitseva kirpputori Wilma ja Wihtori lopettaa toimintansa. Toimitusjohtaja Roope Nykänen sanoo, että tilat tyhjennetään kuun loppuun mennessä.

Virusepidemiasta
johtuen kirpputorin toiminta on ollut tauolla jo useamman viikon. Lopulta epidemia pakotti kirpputorin väen kiperän päätöksen eteen. Päätös yrityksen toiminnan lopettamisesta kokonaan tehtiin kaksi viikkoa sitten.
–Tällaiset hetket vaativat nopeaa toimintaa ja hermoja. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan. Ajatuksena ei ollut lopettaa yritystä vielä moneen vuoteen, mutta nyt olosuhteet pakottavat sulkemaan ovet.
Itsepalvelukirpputori Wilma ja Wihtori ehti toimia 12 vuotta. Kyseessä on perheyritys.

Nykäsen hyvästit kirpputorille ovat haikeat.
–Tietysti tunnelmat ovat haikeat, olenhan ollut itse mukana yrityksessä lähes puolet elämästäni, 22-vuotias Nykänen kommentoi.
–Oma sydän on juurtunut näihin asiakkaisiin. Isot kiitokset asiakkaille mahtavista kohtaamisista ja iloisista kaupoista. Te teitte kirpputorista minulle kuin toisen kodin.

Hän sanoo olevan kuitenkin mahdollista, että yritys herätetään vielä joskus henkiin.
–Tulevaisuus näyttää. Mielestäni kirpputorin pitäminen Mikkelissä on normaaliolosuhteissa kannattavaa. Ilmastonmuutos sekä ylikuluttaminen ovat lisänneet ihmisten tietoisuutta kierrättämisen tärkeydestä.

Wilman ja
Wihtorin tiloissa toiminut ohjelmatoimisto Trubaduurit jatkaa toimintaansa netissä.
–Tilaukset hoidetaan sähköpostitse ja puhelimen kautta. Kun koronaepidemia on ohi, keikkoja pääsee sopimaan taas vaikkapa kahvikupposen äärellä jossakin paikallisessa kahvilassa.

Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.