13.02.

Kolumni: Puusta pitkälle

Pitäisikö Urpolan koulu rakentaa sittenkin puusta? Se on oikea kysymys.
Monissa kaupungeissa Suomessa rakennetaan puisia kouluja ja päiväkoteja. Usein käytettyjä esimerkkejä ovat Imatra, Sotkamo, Laukaa ja Kuhmo, joissa uudisrakennuksia käydään ihailemassa matkojen takaa.
Mikkelin päättäjät tosin eivät tiettävästi ole matkoja naapurikaupunkeihin puurakentamisen tiimoilta tehneet.
Puusta on värkätty myös Lahteen Sibeliustalo sekä isoja kerrostaloja ainakin Joensuuhun ja Jyväskylään. Vielä enemmän puuta rakentamiseen käytetään monin paikoin Euroopassa.

Miksi ihmeessä emme kykenisi maan metsäisimmässä maakunnassa samaan kuin vaikkapa imatralaiset, jotka ovat tehneet Suomen suurimman puukoulun?
Etelä-Savoon puurakentamista alettiin tuoda tietoisesti pari kymmentä vuotta sitten, kun Vihantasalmen siltaa suunniteltiin. Ajastus oli, että ison siltatyömaan myötä syntyy alueelle puurakentamisen osaamista.
Ajatus ei tuolloin toteutunut erityisen hyvin. Seuraavatkaan puurakennukset kuten Mikkelin paloasema tai Haukivuoren urheiluhalli eivät ole tehneet Mikkelistä puurakentamisen mekkaa. Kaupungista puuttuu myös alan insinöörikoulutus.

Ikävä totuus on, että jos koulu tehdään puusta, tulee pääurakoitsija todennäköisesti Kouvolasta tai Lahdesta. Alihankintaa jäisi toki paljon vilkastamaan oman alueen yritysten toimintaa.
Sitäkin sopii kysyä, olemmeko hukkaamassa taas yhden ison mahdollisuuden? Jos puurakentamista alueelle halutaan, joskushan tositoimiin on ryhdyttävä.

Kaupungin päättäjät tuntuvat saaneen puurakentamisesta aikaan lihavan riidan. Kärsijäksi jää helposti Mikkelin kurja talous ja uutta koulua odottavat lapset.
Arviot hinnasta, paloturvallisuudesta ja monista muista yksityiskohdista vaihtelevat huomattavasti riippuen siitä, keneltä asiaa kysyy. Ehkäpä niitä on hyvä vielä käydä huolella läpi?
Urpolan uusi nelikerroksinen koulu on iso rakennus, jonka toteuttaminen on kiistatta vaativa urakka – varsinkin, jos se tehdään puusta. Toisaalta se olisi komea metsämaakuntaan hienosti sopiva maamerkki, joka kiinnittäisi Viitostietä matkaavien huomion.

Tapio Honkamaa
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.

Kommentit

  1. Timberg 13/02/2020 12:11

    Puu on hyvä rakennus materiaali. Kunnes selvitetään oikeat rakennus tekniset ongelmat sen käytössä…

  2. Esko Pitkänen 13/02/2020 10:45

    Tässäkin on herätty vähän myöhään. Hankesuunnitelma kun on tehty lienee kaikki mahdollinen jouduttu tinkimään. Samaa mieltä Tapsan kanssa, että puukoulu tuolla paikalla olisi jotain. Puulla on syynsä.

  3. Jorma Holopainen 13/02/2020 10:16

    Ensimmäinen puutaloprojekti Mikkelissä, tai oikeastaan Mikkelin maalaiskunnassa, oli Orijärven alueen rakentaminen. Alueen suunnittelusta oli arkkitehtikilpailu ( voittaja Pertti Mertaoja), ja projektissa oli mukana yliopisto, ammattikorkeakoulu ja monia muitakin tahoja. Hyvä asuntoalue syntyi, mutta ei merkittävää vaikutusta seudun teolliselle puutalorakentamiselle.

Vastaa käyttäjälle Timberg Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.