31.10.

Koulutilalla pimeitä juhlia

Suvi Lailavuo ja Seija Lipsanen sukelsivat kauhutunnelmiin jo ennakkoon. Otavan koulutilan kummituskuja kutsuu kävijöitä luokseen tulevana lauantaina.

Tällaista tänne olisi rakenteilla. Ei sovi ihan kaikista heikkohermoisimmille. Vai mitä olet mieltä, virnistää puistattavaa halloween-rekvisiittaa esittelevä Suvi Lailavuo.
Otavan koulutilan kivinavettaan lauantaiksi rakentuva kauhumaailma oli maanantaiaamusta vielä alkutekijöissään, mutta Halloweenille tyypillistä tunnelmaa oli jo ilmassa.
Yhteistyöryhmä Majurin Ruusuista Sari Kiiliäinen ja Suvi Lailavuo ystävineen ovat suunnitelleet ja rakentaneet koulutilan kivinavettaan pop up – kummituskujan.
Kiviseinät kätkevän sisäänsä eläviä kummituksia, muita kummajaisia ja saduista tuttuja hahmoja, pienellä kauhumausteella. Tunnelmaa lisäävät Pauli Lappalaisen suunnittelemat ja rakentamat valo- ja äänitehosteet.
Lappalainen on äänittänyt kaikki kummituskujan äänet koulutilan alueella. Valokalustoa on saatu lainaksi Janne Pajariselta.

Erityiseen loistoonsa pääsevät Lailavuon ja Kiiliäisen pitkäaikaisen keräilyharrastuksen tuotokset, eläinten kallot ja luut. Navetassa on myös teemaan sopivaa taidetta, pientä puuhasteltavaa lapsille ja kruununa koko hyytävälle komeudelle nuorten työpajojen toteuttama, lahjoituksena saaduista mekoista koottu Kohtalon catwalk.
Kello 16–20 järjestettävään tapahtumaan on vapaa pääsy ja se on suunnattu koko perheelle. Perheen pienimpien toivotaan osallistuvan mukaan vanhempiensa tai muun turvallisen aikuisen kanssa.

Tyhjin vatsoin kauhukierrokselle ei tarvitse lähteä. Seija Lipsanen luotsaa kivinavetan edustalla olevaa kammokanttiinia, josta saa purtavaa pikku rahalla. Tarjolla on esimerkiksi noidan sormia, aivokakkua ja Halloween-muffinseja.

Navetassa kohtaa kummituksia.

Halloween-tapahtuman lisäksi koulutilan loppusyksyyn mahtuu muutakin ohjelmaa. Sunnuntaina 3. marraskuuta kello 16 – 19 vietetään Valkean talon pop up-ravintolassa kekriä Wanhan ajan kekripäivällisillä.
Menuun kuuluu keitto, pääruoka ja jälkiruoka asiaankuuluvine lisukkeineen. Tarjolla on esimerkiksi kurpitsakeittoa, lampaanlihapullia, punajuuripyrettä, uunijuureksia, mustapapupihvejä kasvissyöjille ja talkkunahyvettä.
Tilaisuuteen varataan 15 euron illalliskortit etukäteen huomiseen perjantaiaamuun mennessä.

Kekripäivällisille voi halutessaan miettiä oman hahmon ja aikakauden ja pukeutua sen mukaan.
– Itse olen suunnitellut pukeutuvani Valkean talon majurin piiaksi. Muita hahmoja voivat olla esimerkiksi renki, torppari, talollinen, käsityöläinen, porvari, pappissäädyn edustaja tai aatelinen, päivällistä emännöivä Lipsanen luettelee.
Kekripäivälliset päättyvät ulkona pienehkön kekripukin ja huolien polttamiseen.

Koulutilalla sijaitsevan Valkean talon loppuvuoteen kuuluu muun muassa Päivi Kosusen vetämä kranssikurssi. Jouluinen kahvila ja kulttuurikauppa avautuu 30 marraskuuta.
Samana päivänä talon pienemmässä salissa on Omega ry:n yhdessä Anne Overellin kanssa järjestämä Mandala-kurssi, johon opettajaksi saapuu venäläinen taiteilija Julia Kazarina.
Tulossa on myös saamelaistaiteilija Wimme Saaren konsertti. Se järjestetään 15. joulukuuta yhdessä Omega ry:n kanssa.

Kummituskuja Otavan koulutilan vanhassa kivinavetassa (Röppääntie, 50670 Otava) 2.11. klo 16–20. Wanhan ajan kekripäivälliset 3.11. klo 16–19 Valkean talon pop up -ravintolassa (Koulutilantie 2 A 1). Kekripäivällisillä illalliskortit ja ennakkoilmoittautuminen.

Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.