23.01.

Mikkeli lähtee lentoon

Lentokoulu Pirkanmaan Erkki Järvinen (vas.), Xamkin Mika Ruponen ja Mikkelin kaupungin Jouni Riihelä ovat sopineet, että liikennelentäjäkoulutus alkaa Mikkelissä.

Liikennelentäjäkoulutus alkaa Mikkelin lentoasemalla ensi syksynä. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk) ja Lentokoulu Pirkanmaa Oy ovat solmineet koulutuksesta sopimuksen.

Vähällä liikenteellä viime vuodet ollut Mikkelin lentokentän toiminta oli uhan alla vuosi sitten. Mikkelin kaupungin säästötoimet olisivat toteutuessaan muuttaneet Mikkelin lentokentän valvomattomaksi lentopaikaksi eli korpikentäksi.
Kesäkuussa kaupunginvaltuusto kuitenkin päätti, että Mikkelin kentän toiminta jatkuu nykyisellään EU-sertifioituna lentokenttänä. Ratkaisua edisti se, että Karkialammella toimiva Maavoimien esikunta kertoi tarvitsevansa lentoyhteyttä Mikkeliin.

Kentän pelastukseksi parin vuoden ajan haviteltu liikennelentäjäkoulutus toteutuu osana Xamkin sähkö- ja automaatioinsinöörin tutkintoa, jonka 240 opintopisteen kokonaisuudesta viidennes on mahdollista korvata lento-opinnoilla.

Uudella koulutusyhteistyöllä
Xamk haluaa koulutusalajohtaja Mika Ruposen mukaan kasvattaa tekniikan opetuksen vetovoimaa Mikkelin kampuksella ja myös Mikkelin seudun elinvoimaa. Hän uskoo lentäjäkoulutuksen kiinnostavuuteen.
–Opiskelijoille syntyy uusia mahdollisuuksia, mikä lisää kiinnostusta Mikkeliä kohtaan, sanoo Ruponen, jonka mukaan Mikkelin lentäjäkoulutuksen ehtona oli ammattitaitoisen ja luotettavan yhteistyökumppanin löytyminen.

Ruponen sanoo, ettei vastaavaa kaksoistutkintoa ole tarjolla muualla Suomessa. Hänen mukaansa isot lentoyhtiöt arvostavat yhä enemmän lentäjien korkeakoulutusta, kun tähän saakka opistotasoa on yleensä pidetty riittävänä.
–Mikkelin mallin etuna verrattuna muuhun lentäjäkoulutukseen on myös se, että opiskelijoille on tarjolla hyvät opintososiaaliset edut.
Sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörikoulutus tulee 18. maaliskuuta alkavaan yhteishakuun. Lentokoulutukseen hakeudutaan erikseen suoraan lentokouluun.

Lentäjäkoulutuksessa on tilaa noin 10 opiskelijalle, joiden opinnot alkavat loppukesästä Mikkelin lentoaseman tiloissa.
–Myös Xamkin nykyiset sähkö- ja automaatiolinjan opiskelijat voivat hakeutua lentäjäkoulutukseen, Ruponen sanoo.

Lentokoulu Pirkanmaa Oy:n toimitusjohtaja Erkki Järvinen sanoo, että lentäjäopintoihin on oma pääsykokeensa, josta testataan muun muassa matematiikan, fysiikan ja englannin taitoja.
Mitään ylivertaista osaamista ei tarvita, joten ihan normaali henkilö niistä kyllä selviää. Kaksoiskoulutuksen suorittaminen mahdollistaa varman ja mielenkiintoisen työn opintojen jälkeen.

Järvinen lupaa, että Mikkelin mallissa liikennelentäjän lupakirjalla on kilpailukykyinen hinta. Hänen mukana se painetaan alle 100 000 euron, mikä on selvästi alempi kuin kilpailevilla yrityksillä.
Mikkeli lentoasemalle koulutuksen alkaminen merkitsee isoa piristystä. Vuotuisten laskeutumisten määrä kasvaa noin 3000:lla, mikä liki kymmenkertaistaa kentän käytön viime vuosien tasosta.
Järvisen mukaan Lentokoululla Pirkanmaalla on valmius asetettua Mikkeliin pysyvästi. Yhtiöllä on käytössään 14 pienkonetta. Mikkeliin tulee jo keväällä tarjolle koulutusta myös ilmailun harrastajille.
–Lentokoulutuksen käynnistyminen tuo Mikkeliin myös uusia työpaikkoja, Järvinen sanoo.

Tampereen vilkkaalta kentältä Mikkeliin vetää vapaa ilmatila sekä se, että Finavian on nostanut käyttömaksuja omilla kentillään rajusti. Järvinen sanoo, että lentokoulutusta on sen vuoksi siirtynyt Suomesta Espanjaan ja Tanskaan.
Mikkelin lentokenttä on kaupungin omistuksessa, joten laskeutumismaksut voidaan hinnoitella paikallisin päätöksin kilpailukykyisiksi.

Mikkelin kaupungin tekninen johtaja Jouni Riihelä on tyytyväinen, että Mikkelin hyvin varusteltu lentokenttä saa lisää käyttöä. Hän muistuttaa, että Malmin lentokentän lopettaminen avaa lisää madollisuuksia.
–Meillä on kansainvälinen lentokenttä kaikilla varusteilla. Samaan eivät alueen uudet lentokentät pysty.
Riihelän mukaan Mikkelin kenttä sopii erittäin hyvin myös koulutuskäyttöön.
–Nostan hattua Xamkille, Lentokoulu Pirkanmaalle ja Jaakko Mattilalle, jotka ovat jaksaneet viedä asian maaliin saakka.

Mattila on entinen Tampereen ammattikorkeakoulun lentokonetekniikan linjajohtaja, joka on eläkepäivinään vapaaehtoispohjalta ollut mukana kehittämässä Mikkelin lentäjäkoulutusta. Hän sanoo, että Mikkelissä koulutus voidaan toteuttaa edullisesti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti.
–Kun opetuskenttä on ruuhkainen, tulee koulutuksesta turhaa pyörimistä ilmassa.

Mikkelin lentoaseman päällikkö Sami Kahilakoski uskoo, että lentäjäkoulutus virkistää myös harrasteilmailua. Kentän markkinointi matkailutarkoituksiin jatkuu.
–Etsimme lento-operaattoreita, joita kiinnostavat yhteydet alla satapaikkaisilla koneilla.

Tapio Honkamaa

Kommentit

  1. fATPL 24/01/2020 12:27

    Hieno homma! Lupaus varmasta työpaikasta tulee innostamaan monet jo muualla lentokoulutusta suorittavat hakeutumaan kurssille. Tämä on asia jota eivät muut lentokoulut pysty lupaamaan.

    • Nimetön 27/01/2020 15:56

      Artikkelissa mainitaan että koulutus mahdollistaa varman ja mielenkiintoisen työpaikan. Ei kuitenkaan mainintaa mistään yhtiöstä jonka kanssa olisi yhteistyötä tms joten kyseessä taitaa olla vain korulause.

Vastaa käyttäjälle fATPL Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.