27.11.

600 lasta kaipaa lahjaa

Milla Kaipainen (vas.), Petra Turunen ja Nea Hartikainen ripustelivat mikkeliläislasten lahjatoiveita kauppakeskus Akselin lahjapajassa.

Tänäkin jouluna vähävaraiset lapsiperheet kaipaavat apua joulun luomiseksi. Yksi auttajista on Hope ry.
Mikkelin Hopen tiimivetäjä Petra Turunen sanoo, että apua tarvitsee tänä vuonna arviolta noin 240 eteläsavolaista perhettä, joissa on lapsia 600.

Mikkelin Hope
järjestää tänäkin vuonna suuren joulukeräyksen, jota kautta lapsiperheitä voi auttaa esimerkiksi lahjoittamalla joululahjoja.
–Tänä vuonna apua tarvitsevia perheitä on enemmän kuin aikaisempina vuosina. Tavoite on, ettei yksikään lapsi jää lahjatta, Turunen kertoo.
Joululahjakeräystä on järjestetty Mikkelissä yhdistyksen toimesta vuodesta 2014. Hope aloitti toimintansa kaupungissa vuonna 2013.
–Tähän saakka olemme saaneet kerättyä lahjat jokaiselle hakijalle. Lahja ei ole aina ollut välttämättä juuri se toivottu, mutta vähintäänkin samantapainen.

Usko siihen, että lahjatoiveet saadaan toteutettua tänäkin vuonna on luja. Keräysten markkinointiin on panostettu tällä kertaa erityisen paljon.
Keräysten markkinoinnista vastaa tänä vuonna kolmihenkinen sosionomiopiskelijoista koostuva tehotiimi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Jenna Piispanen, Milla Kaipainen ja Nea Hartikainen ovat lokakuun alusta saakka työstäneet markkinointimateriaalia ja levittäneet tietoa keräyksistä.
–Teemme markkinoinnin Hope Mikkelille projektityönä. Tänä vuonna ensi kertaa käytettävä markkinointimateriaali jää yhdistyksen käyttöön myös jatkossa, Hartikainen kertoo.

Kolmikko osallistuu myös lahjojen vastaanottoon, paketoimiseen ja pakkaamiseen. Heidät voi tavata työn touhussa Akselin alakerrassa, jonne on avattu lauantaina Hope ry:n lahjapaja.
Pajan edustalle on rakennettu lahjapuu, johon on ripustettu lapsien joululahjatoiveita.
Keräykseen osallistuva poimii kuusesta lapsen toiveen, jonka haluaa toteuttaa.
–Sitten osallistuja käy ostamassa lahjan ja tuo sen meille paketoitavaksi ja lähetettäväksi. Lahjan tulisi olla paketoimaton, mutta halutessaan lahjan voi paketoida myös itse paikan päällä, Turunen sanoo.

Lahjatoiveita on yhtä paljon kuin on lapsiakin: legoja, funktiolaskinta, hajuvesiä, äänileluja ja vaatelahjakortteja.
Eräs mikkeliläispoika toivoo lämpökerrastoa kylmeneviin pakkaspäiviin, ja toinen suihkusaippuoita.
–On aika surullistakin, että monet toiveet koskevat vaatteita tai hygieniatuotteita. Kaikilla lapsilla ei edes ole erityistä lahjatoivetta, vaan mikä tahansa kelpaa.
–Jotkut lapset eivät edes uskalla toivoa mitään, koska ajattelevat, että toive ei kuitenkaan toteudu. Ei pienen lapsen pitäisi joutua miettimään tällaisia asioita. Haaveet ja unelmat ovat tärkeitä lapselle, Turunen sanoo.
Lahjoitettavan lahjan tulee olla uusi tai itse tehty. Lahjakeräystä järjestetään sunnuntaihin 22. joulukuuta saakka Akselin lahjapajan lisäksi Mikkelin Prisman infopisteellä.

Lahjojen lisäksi tukensa voi antaa myös vähävaraisen perheen jouluateriaan. Mikkelin Hope ry:n ruokakassikeräyksen tavoitteena on kerätä tarpeet sataan ruokakassiin.
Ruokakassikeräykseen voi osallistua Prisman kassoilla ja infopisteellä lahjoittamalla 10–100 euroa.
–Ruokakassiin kerätään perinteisiä jouluherkkuja, kuten kinkku, laatikot ja hedelmiä. Ruokakassit toimitetaan jouluksi suoraan asiakkaiden ovelle, Turunen kertoo.

Hope ry:n ruokakassi- ja lahjakeräykset jatkuvat Mikkelissä 22. joulukuuta saakka.

Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.