05.09.

Lehtinen nauttii metsässä

–Tässä on sellainen metsä kuin koivumetsän pitääkin olla, sanoo Etelä-Savon suurin yksityinen metsänomistaja Pertti Lehtinen.

Mikkeliläinen Pertti Lehtinen, 71, on Etelä-Savon suurin yksityinen metsäomistaja. Hänellä on omistuksessaan suoraan kaikkiaan 1636 hehtaaria metsää.

Ilta-Sanomat julkisti viime viikolla Metsäkeskuksen tietoihin perustuvan tilaston, jonka mukaan Lehtinen on maan 44:nneksi suurin metsänomistaja. Kärkipaikalla on Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin runsaalla 10 000 hehtaarillaan.
Lehtisen metsäomaisuus on ollut laajempikin. Hän kertoo myyneensä aiemmin tänä vuonna liki tuhat hehtaaria. Lisäksi hänellä on yhteismetsiä kahden poikansa ja veljenpoikansa kanssa.

Helsinkiläissyntyinen
Lehtinen on vaikuttanut käytännössä ikänsä metsäisessä Etelä-Savossa. Ura alkoi 1960-luvulla, jolloin hän ensin sai harjoittelupaikan metsätilalta ja perään kävi metsäkoulun.
Metsänhoitoyhdistys ensin Kangasniemellä ja sitten Mikkelissä tarjosi nuorelle miehelle työmaan runsaaksi kymmeneksi vuodeksi. Sitten oli oman yrityksen vuoro.
–Olisinpa ymmärtänyt perustaa oman yrityksen heti, sanoo 35 vuotta omaa metsätoimistoaan pyörittänyt Lehtinen.

Lehtisen urapolkuun kuuluu muutaman vuoden jakso myös Neuvosliitossa, missä hän teki hakkuita ja kuljetuksia 80-luvun lopulla. Enimmillään puuta kuskasi Karjalasta Suomeen kahdeksan rekkaa.
–Se oli alkuun hyvää bisnestä, ja silloin teimme tiliä. Kun lupakäytäntö siirtyi Leningradista Moskovaan, meni vaikeaksi.
Lehtisen liiketoimet Neuvosliitossa loppuivat 1990-luvun alussa, ja sen jälkeen ovat työmaat olleet Suomessa.
–Työtä on ollut niin paljon kuin olemme tarvinneet. Pienellä organisaatiolla kun toimimme, niin tulemme toimeen.

Metsätoimisto
Pertti Lehtinen Oy korjaa puuta teollisuudelle ja energiakäyttöön omista ja muiden metsistä. Töissä on motokuski, viisi metsuria sekä oma poika.
Lehtisen omat metsämaat sijaitsevat Sallassa ja Mikkelissä, missä maata on noin 400 hehtaaria. Metsämies tietää, missä puu kasvaa.
–Hehtaari Etelä-Savossa vastaa 20 Lapissa, vaikka kyllä sieltäkin yllättävän hyvin puuta saa.

Vaikka Lehtinen on vähentänyt omistuksiaan, sanoo hän olevansa edelleen liikkeellä ostomielellä. Oman maakunnan metsänmaita hän pitää kovan kilpailun takia kalliina.
–Toki täälläkin on kultajyviä. Mieluiten ostaisin vanhaa risukkoa, josta ei tarvitse paljoa maksaa. Sen kun kunnostaa ja siivoaa, on kohta kaadettavaa.
Lehtisen metsistä irtoaa nykyään puuta 20 000 kuution vuositahtia. Takavuosina Lehtinen on myynyt jopa tuplasti enemmänkin. Ostajina ovat Keitele, Pölkky ja UPM.
–Puukaupan sijasta olemme keskittyneet entistä enemmän metsänhoitoon, Lehtinen sanoo.

Veroista ei Lehtinen valita, sillä ”tarvitaanhan julkisiin menoihin rahaa”.
–Hallitukselta toivon pitkäjänteisiä veropäätöksiä, joiden mukaan voi toimintaansa suunnitella pitkällä sihdillä.
Ympäristökysymykset painavat myös ison metsänomistajan mieltä, mutta hän toivoo, että suomalaiset pitävät järjen päässä. Hän muistuttaa, että metsä on suomalaisten turva ja tulevaisuus, josta pitää pitää huolta.
–Ilmastoa on suojeltava, mutta hysteria ei meitä auta. Meillä on tehty paljon ympäristön hyväksi, ja on tärkeää pitää metsät tuotantokunnossa ja teollisuuden pyörät pyörimässä.

Lehtinen katuu urallaan kahta asiaa, joista toinen on osallistuminen politikkaan. Hän istui 2000-luvulla yhden kauden Mikkelin kaupunginvaltuustossa perussuomalaisten riveissä.
–Politiikasta sain vain vihamiehiä. Nyt en ole enää mukana poliittisessa toiminnassa. Mukavampi on vaikka onkia ahvenia.
Toinen jälkeenpäin harmittava juttu on kiinteistöbisnekset. Hän omisti takavuosina muun muassa kiinteistöjä Mikkelissä vanhalta kasarmialueelta ja Savonlinnassa postitalon.
–Yritys velkaantui ja minulla oli liikaa töitä. Nyt olen myynyt kaiken ja keskittynyt puhtaasti metsiin.

Tosin yksi kiinteistö on jäljellä, ja se on Rantasalmella sijaitseva hotelli Ruusuhovi, joka on pitkälti Lehtisen vaimon vastuulla.
–Siitäkin voisimme luopua, vaikka toimivassa kunnossa onkin.

Lehtinen sanoo nauttivansa metsästä ja siihen liittyvistä töistä kaikkien näiden vuosikymmenienkin jälkeen.
–Nautin joka päivästä. Lupaan hoitaa hommaa siihen asti, kun täytän sata.


Tapio Honkamaa

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.