08.08.

Kilpailu kourii leipureita

Mikkeliläiset leipoma-alan ammattilaiset Anttu Rautio (vas.), Timo Parkkonen, Isto Huikuri, Piritta Huikuri, Henri Rautio ja Raimo Liedes lupaat kollegoilleen hyvät kesäpäivät viikonvaihteessa Mikkelissä.

Suomen Leipuriliiton vuosikokous täyttää Mikkelin hotellit ja ravintolat viikonvaihteessa
Mikkelissä viikonvaihteessa kokoontuvat Suomen leipurit painivat kovien muutosten keskellä. Paikalliset leipomotuotteet kiinnostavat suomalaisia, mutta etenkin kansainvälinen kilpailu tuntuu alan kotimaisten yritysten arjessa.
– Positiivista on, että paikallinen leipä ja paikalliset leipomotuotteet kiinnostavat taas kuluttajia. Myös ruisleivän ja erityisesti kauraleivän kulutus kasvaa, sanoo toimitusjohtaja Mika Väyrynen Suomen Leipuriliitto ry:stä.

Väyrysen mukaan kilpailu alalla on kuitenkin kovaa, kun noin 700 leipomoyritystä yrittää pärjätä muuttuvilla markkinoilla.
– On selvää, että tuossa kilpailussa toiset pärjäävät paremmin kuin toiset. Esimerkiksi päivittäistavarakaupassa ei ole tilaa kaikkien leipomoiden tuotteille.

Väyrynen sanoo, että leipomo- ja konditoria-alan riesana on koko Suomen teollisuuden jäykin työehtosopimus, mikä rasittaa kotimaisen yritysten kilpailukykyä.
– Ulkomailta tuodut leipomotuotteet valmistetaan huomattavasti joustavammilla työsuhteen ehdoilla kuin ne, joilla pienet ja keskisuuret yritykset Suomessa toimivat.

Valtiovallalle leipomot haluavat vakavasti viestiä, että esillä ollut mahdollinen sokerivero olisi leipomoalan kannalta todella vahingollinen.
– Se aiheuttaisi paljon byrokraattista työtä ja vaivaa leipomo- ja konditoriayrittäjille, joilla on erilaisia velvoitteita jo muutoinkin riittämiin.

Leipomoväki on koolla Mikkelissä perjantaista sunnuntaihin noin 400 hengen voimin. Edellisen kerran tapahtuma on ollut Mikkelissä vuonna 1964.
– Mikkelissä on hyvät puitteet järjestää tapahtuma, Väyrynen sanoo.

Suomen leipurit Mikkeliin

Leipomoyrittäjät haluavat näyttää yhteistyön mallia koko Mikkelin seudulle
Kondiittorien grand old man Raimo Liedes on innoissaan. Viikonvaihteessa Mikkeliin saapuvat kollegat kautta maan pitämään Suomen Leipuriliiton vuosikokousta.

Liedes sanoo, että Leipuriliiton Mikkelissä järjestettävät kesäpäivät osoittavat, miten kilpailijat pysyvät tekemää hyvää yhteistyötä.
– Tästä olisi mallia myös muille. On kaupungin elinvoimalle hyväksi, että tällaisia valtakunnallisia tilaisuuksia saadaan järjestäväksi.

Mikkeliläisen Ramin Konditoria Oy:n perustaja osallistui ensimmäisen kerran leipuripäiville 1966. Mikkelissä leipurit olivat edellisen kerran koolla kahta vuotta aiemmin, vuonna 1964.
Liedes muistelee, että ajat olivat toiset. Leipuripäiville osallistui 70-luvulla jopa 800 henkeä. Mikkeliin odotetaan nyt noin puolta tuosta määrästä, mikä toki sekin tuo kosolti elämää kaupungin hotelleihin, ravintoihin ja kivijalkaan.

Kuopio järjesti leipuripäivät vuonna 2006, joten nyt oli Mikkelin vuoro.
– Mikkelissä on nyt hyvä järjestää isojakin tapahtumia, kun Stellan aulassa on hieno tila iltajuhlalle, sanoo Savon Leipomoyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Siiskosen toimitusjohtaja Anttu Rautio.

Leipomoalan huolena on nopeasti kasvanut tuonti, joka on noussut viidennekseen leipomotuotteiden vähittäismyynnistä. Kilpailu niittää etenkin pieniä yrityksiä.
– Leipurit ovat vähentyneet myös Mikkelin seudulla. Onneksi me jäljellä olevat pärjäämme ihan hyvin, sanoo Ramin Konditorian toimitusjohtaja Pirita Huikuri.

Liedes sanoo, että iso osa mikkeliläisistä asiakkaista osaa arvoa paikalliselle osaamiselle ja työlle.
– Silti on hyvä sanoa, että toivottavasti ihmiset suosisivat yhä enemmän suomalaista tai suoraan sanottuna Mikkelin seudun tuotantoa.

Leipuripäivien järjestelyissä ovat mukana valtakunnallisen liiton ja Savon Leipomoyhdistyksen lisäksi Ramin Konditoria, Suur-Savon Leipomo ja Kotileipomo Siiskonen sekä kuopiolainen Aetoleipurit.

Leipurit levittäytyvät
viikonvaihteessa ympäri Mikkeliä. Golfia pelataan Annilassa, perjantain illanistujaiset ovat Mikaelissa, seminaari ja majoitus Vaakunassa ja Scandicissa. Lapsille on oma retki.
Mikkeliläiset leipurit lupaavat vieraille erinomaista vieraanvaraisuutta, jonka perustuu paikalliseen osaamiseen ja ruokaan.
– Siellä on tietenkin Savon leipomoyhdistyksen jäsenten ihania leipiä ja kaiken kruunaa upea kakkupöytä, jossa tarjoillaan 10 erilaista kakkua, sanoo Huikuri.

Paikallista osaamista on tarjolla juhlapuhujaa myöten.
– Hienoa, että Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn arvostaa kotiseutua niin, että saapuu vuosikokouksen puhujaksi, sanoo Liedes.

Tapio Honkamaa

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.