11.07.

Ei päivää ilman taidetta

Taiteilija Kari Tarkiainen hakee inspiraationsa luonnosta. Taustalla näkyvä Kotka-niminen teos on Rannalta metsän siimekseen -näyttelyn suurin. Tarkiaisen pitelemässä maisemateoksessa näkyy Haukivuoren kirkon takaista Kyyveden rantaa.

Kun haukivuorelainen Kari Tarkiainen, 74, sain ensikosketuksensa öljyväreihin, alkoi elämänmittainen matka taiteen parissa, joka jatkuu edelleen.
– Voisin sanoa, että maalaan päivittäin. Ei ole päivää ilman taidetta, sanoo reilu kymmenen vuotta sitten Keski-Suomesta Haukivuorelle paluumuuttanut Tarkiainen.

Vuosien saatossa Tarkiaisen siveltimestä on syntynyt melkoinen joukko taideteoksia, joista nyt 18 on esillä Haukivuoren kirjastolla.
Rannalta metsän siimekseen -niminen näyttely on samalla 50-vuotistaiteilijajuhlan näyttely, joskin Tarkiaisen taiteilijaura on jatkunut vielä hieman kauemmin, tarkalleen ottaen 52 vuotta.
– Maalaan kultakauden tyyliin, pelkistetysti ja realistisesti oikeista kohteista. Esikuvani on taiteilija Pekka Halonen, joka osaa upeasti ikuistaa tunnelmat maalauksiin. Tunnelmien välittäminen katsojille on myös minun pyrkimykseni.

Rannalta metsän siimekseen -näyttely edustaa ennen kaikkea taiteilijan kotiseuturakkautta ja suhdetta luontoon.
Esillä on öljyvärimaalauksia linnuista, metsistä ja rannoista. Haukivuoren maisemia voi ihailla useammassakin teoksessa.
Näyttely on samalla kannanotto luonnon ja ympäristön puolesta.
– Luonto on suurin inspiraation lähteeni. Haluan muistuttaa teoksilla, että luonto on kaunis ja komea. Erityisesti Etelä-Savon vesistöt ja niiden puhtaus ovat minulle tärkeitä. Värillä on väliä niin taiteessa kuin luonnossakin.

Luontoaiheisten teosten lisäksi esillä on myös muutama asetelmamaalaus, joista yksi on Tarkiaisen kaikkien aikojen ensimmäinen öljyväriteos. Teokseen on kirjattu vuosiluku 1967.
– Tämä ei ole ollut missään näyttelyssä aiemmin esillä. Nyt haluan näyttää paikallisille, että mistä kaikki lähti. Tästä se alkoi, taiteilija sanoo esitellessään värikästä maalausta kukka-asetelmasta.

Kari Tarkiainen teki elämäntyönsä Hankasalmella koulunjohtajana ja erityisopettajana, mutta hän on pitänyt taiteen aina lähellä.
– Taide on ollut koko ajan matkassa mukana. Toimin myös kuvataideopettajana ja maalasin töiden ohella. Piirtänyt olen ihan lapsesta saakka, mutta maalaamisen löysin vasta myöhemmin, vaikka olenkin ollut aina taiteesta kiinnostunut.
Haukivuoren kirkonkylällä vaimonsa kanssa asuva Tarkiainen oli poissa kotiseudultaan yli 40 vuotta. Paluu kotikonnuille koitti vuonna 2008.
– Asumme samassa sukuni talossa, jossa vietin lapsuuteni.

Kari Tarkiaisen Rannalta metsän siimekseen -taidenäyttely on esillä Haukivuoren kirjastolla 31. heinäkuuta saakka. Näyttely on myyntinäyttely.

Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.