20.06.

Lindalla on unelma

Linda Valkonen on jo parikymmentä vuotta paistanut muikkuja toreilla isänsä Heikki Valkosen yrityksessä. (Kuvat: Antero Heikkinen).

Linda Valkosella, 33, on unelma omasta yrittäjyydestä. Idean on kypsynyt jo useamman kesäkauden aikana Mikkelin torilla, isän Heikki Valkosen, 72, yrityksessä.
– Haluan jatkaa niin, että kesät olisin Mikkelin torilla paistimuikkujen ääressä, ja talvikuukausina valmistaisin savukalaa Mikkelissä ja Ristiinassa.

Linda Valkonen vakuuttunut jo vuosien aikana yrittäjäuransa kantavuudesta.
Viime keväänä hän aloitti kalatalouden perustutkinnon opinnot Salpauksen koulutuskeskuksessa Asikkalassa.
– Tavoitteena on oppia vanhan ajan perinteinen kylmäsavustus, ja tuoda sitä myös toreille ja markkinoille. Tuotekehittely on käynnissä erilaisten graavauksien osalta.
Hän odottaa saavansa koulutuksen kautta uusia vinkkejä erilaisiin kalan muotoihin, joista voisi kehittää omaan yritykseen sopivia tuotteita.

KalaValkonen yrityksessä ideansa hän sanoo koostuvan monipuolisesti kalaan liittyvistä kokonaisuuksista. Kesäkausi keskittyy luonnollisesti Mikkelin torikauppaan. Talvikuukausina on aikaa kehittää uusia osaamisalueita kalakauppaan.
– Uskon yrittäjän tarvitsen myös vapaa-aikaa. Talvikuukaudet ovat enemmän omassa käytössä.
– Kesän niukkoina vapaa-aikoina tykkään laittaa madon koukkuun ja mennä vaikka ongelle.

Mikkelin tori on Linda Valkosen kokemuksilla oiva paikka uudelle yrittäjälle.
– Olen saanut tukea torikaupan puheenjohtaja Kaija Ahoselta sekä asiakkailta yrittäjyyden että perheyrityksen jatkumisesta.
– Se auttaa jaksamaan ja motivoi aina uuteen päivään.
Toripaikkamaksuihin Valkonen toivoisi joustoa.
– Uusia ja nuoria yrittäjiä voisi siten kannustaa pysyviksi torikaupan yrittäjiksi.

Valkosella on jo kahden vuosikymmenen kokemukset torikaupasta. Ensimmäisiä kertoja hän oli isänsä apuna 14-vuotiaana.
– Kierrettiin lomakausilla isän kalakaupan mukana festareilla, markkinoilla ja 10 vuotta Mikkelin torilla.
Työkokemusta on karttunut vuodesta 2012 alkaen vanhempana konstaapelina Mikkelin poliisilaitoksella, josta hän on opintovapaalla 2021 asti.

Linda Valkonen
– Syntynyt 1986 Upsalassa
– Muutti perheensä kanssa 1990 Ristiinan Hangastenmaalle
– Ylioppilas Mikkelin Yhteiskoulusta 2004
– Poliisiammattikorkeakoulu Tampere 2012
– Vanhempi konstaapeli 2012- Mikkelin poliisilaitoksella
– Virkavapaalla 2021 saakka
– Asuu Hangastenmaalla
– Ulkoilee saksanpaimenkoiran kanssa, kuntoilee, sienestää ja samoilee luonnossa

Antero Heikkinen

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.