23.05.

Anteeksipyyntö ei riittänyt

Markku Aholainen osallistui Mikkelin kaupunginvaltuuston kokoukseen maanantaina. (Kuva: Antero Heikkinen)

Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi toiselle kaksivuotiskaudelle maanantaina valittu Markku Aholainen (sd) pyysi Mikkelin kaupunginvaltuustolta anteeksi käytöstään yrittäjätilaisuudessa Lappeenrannassa.
Anteeksipyyntö ei kuitenkaan valtuustolle riittänyt, vaan poliittiset ryhmät haluavat mitata, nauttiiko Aholainen kaupunginhallituksen puheenjohtajana luottamusta.

Aholaisen johtamistapaa kohtaan on muissa ryhmissä kytenyt tyytymättömyyttä ensimmäisen kaksivuotiskauden aikana. Silti ennalta pidetiin melko selvänä, että kaupunginvaltuusto valitsee hänet uudelle kaksivuotiskaudelle maanantaina.
Mutkia matkaan ilmaantui, kun Mikkelin Kaupunkilehti kertoi verkkosivullaan maanantaina aamupäivällä Aholaisen häiritsevästä käyttäytymisestä viime viikon keskiviikkona yrittäjien iltajuhlassa Lappeenrannassa. Useiden silminnäkijöiden mukaan Aholainen oli illan mittaa selvästi päihtynyt.
Mikkeli yrittäjien juhlapöytään esittäytymään saapunut kaupunginhallituksen puheenjohtaja hyökkäsi voimakkaasti yrittäjiä ja yrittäjyyttä vastaan. Silminnäkijöiden mukaan Aholaisen kuultiin sanovan muun muassa, että yrittäjät ovat yhteiskunnan syöpä.

Oli tarkoitus tiivistää yhteistyötä.

Lappeenrannan seminaariin ja iltajuhlaan osallistunut Mikkelin Yrittäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja Jari Somero kertoo kuulleensa illalliselle osallistuneilta muiden paikkakuntien yrittäjiltä kummeksuntaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan käytöksen vuoksi.
– Olisin odottanut kaupungin korkealta päättäjältä arvokkaampaa ja rakentavampaa käytöstä. Nyt ensimmäinen kohtaaminen ei sujunut kovinkaan rakentavasti, vaikka tilaisuudessa oli tarkoitus tiivistää yhteistyösuhteita, Somero sanoo.

Mikkelin kaupungin konserni- ja elinvoimajaoston puheenjohtaja Olli Marjalaakso (kok) kuvaa Aholaisen käytöstä pöyristyttäväksi.
– En voinut uskoa korviani, mitä Mikkelin poliittisen kentän ykkönen sanoi valtakunnallisen yrittäjätilaisuuden yhteydessä. Olen erityisen huolissani, millaisen kuvan hän antoi Mikkelin kaupungista, sanoo Lappeenannan seminaarissa mukana ollut Marjalaakso.

Valtuustossa maanantaina puhunut Aholainen esitti tapahtumista oman versionsa, joka poikkesi monessa kohden ratkaisevasti useiden silminnäkijöiden havainnoista. Aholainen ei kertomansa mukaan ollut muuta juhlakansaa enempää juovuksissa eikä missään tapauksessa nimittänyt yrittäjiä yhteiskunnan syöväksi.
– Käytin hieman tunteikkaan puheenvuoron. Pyydän puheitani anteeksi teiltä ja mikkeliläisiltä, Aholainen sanoi.

Anteeksipyyntö ei kuitenkaan riittänyt, vaan keskustan ryhmäjohtaja Pekka Pöyry luki 30 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen, jossa esitetään arvioitavaksi, nauttiiko kaupunginhallituksen puheenjohtaja luottamusta.
Allekirjoittajien joukossa olivat paikalla olleet keskustan, kokoomuksen, vihreitten, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien valtuutetut lukuun ottamatta Risto Rouhiaista (kesk), joka ei kertomansa mukaan halunnut nimeään kiireellä laadittuun paperiin. Sdp:n edustajia aloitteen takana ei ole.
Arvion Aholaisen asemasta tekee valiokunta, johon tulee edustajat kaikista ryhmistä. Asia etenee kaupunginhallitukseen, joka asettanee valiokunnan lähiaikoina.

Tapio Honkamaa

Kommentit

  1. Juuso 28/05/2019 09:55

    Työtä ja hyvinvointia luovana yrittäjänä olen enemmän kun surullisena seurannut kaupungin päättäjien riitelyä. On täysin käsittämätöntä miten kaupungin johtoon on pesiytynyt henkilöitä jotka eivät ymmärrä omaa tehtäväänsä. Teidän tulee muistaa se, että te olette kansan palvelijoitaan joiden tulee kaikin mahdollisin keinoin edistää kaupunkilaisten hyvinvointia. Terve johtavassa asemassa oleva poliittinen yksilö ei toimi kuten nyt on tapahtunut. Henkilöt jotka eivät koskaan ole kantaneet ja todeksi eläneet yrittäjän vastuuta kuvittelevat, että verovaroin elävät poliittiset broilerit mukamas luovat hyvinvointia ja suotuisaa kehitystä paikkakunnalle. Nyt tilanne on se, että yrittäjänä häpeän Mikkelin kuntapäättäjiä joka omassa toimimassa näkyy niin, että en kehtaa edes enää mennä torille kahville vaan kaiken jopa taloudellisen aktiviteetin ohjaan toisaalle.

  2. Nimetön 23/05/2019 12:03

    Niinpä niin. Aholaista ja Taavitsaista on yritetty soimata kokkareiden toimesta. Kun salooksat eivät saa tahtoaan läpi, niin apuun otetaan apujoukot. Vahinko vaan, etteivät tiedä mihin kaivoon uppoavat. Tottahan se on, että heikoin lenkki pilaa koko yrittäjien maineen, enkä todellakaan tarkoita Mlin yrittäjiä, jotka toimivat sääntöjen mukaan. Yrittäjät ry:n pj Somero voisi ohjeistaa jäseniään, kuinka voi kirjoittaa mielipiteitään arvokkaasti. (vrt FB puskaradio) Enpä ostaisi sitä kuuluisaa käytettyä polkupyörää näiltä yrittäjiltä.

  3. Sivustaseuraajat 23/05/2019 11:06

    On hienoa tämä Kaupunkilehden journalismi, lähes vuosi on mennyt haukkuessa Taavitsaista ja nyt tähtäimessä on Aholainen. Päihtyneenä edustaminen on tuomittavaa, mutta voi näitä puhtoisia valtuutettuja, jotka moralisoivat ja perustavat totuuskomissioita ja valiokuntia. Yhtä lailla voisi perustaa komitean tutkimaan sitä, miten puurot ja vellit menevät sekaisin päätöksissä rahoittaa omaa bisnestä. veroeuroilla. Viimeisimpänä BioSairilan urakka, johon tilintarkastaja puuttui. Nyt ajojahti jatkuu, kunnes saadaan puheenjohtajaksi entisen menon siunaava henkilö. Kyllä tämän kaupungin koplaukset ovat suurin syy tähän alennustilaan. Mutta onhan se kiva, kun paikallisen journalismin tuella voi nyt ampua tykillä kärpästä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.