11.04.

Ilmastoahtaus Nandassa: Jari Lepän (kesk) ja Veli Liikasen (vihr) väittely veti väkeä kahvilaan

Siiri Niinivirta johdatteli puhetta Jari Lepän (vas.) ja Veli Liikasen ilmastokeskustelussa tiistaina Mikkelissä

Ilmasto kiinnostaa. Se kävi selväksi tiistaina mikkeliläisessä kahvilassa Nandassa, jossa maa- ja metsätalous ministeri Jari Leppä (kesk) ja vihreitten varapuheenjohtaja Veli Liikanen väittelivät metsien käytöstä hiilinieluina.
Vaikka vastakkain maakunnan omat miehet, jätetiin turhat lätinät väliin. Illan emäntä Siiri Niinivirta johti puheen heti suoraan kotimaisen ilmastokeskustelun ytimeen. Mikä on metsiemme merkitys hiilinieluina? Onko nykyinen metsänhoito hyvää vai huonoa?

Liikanen avasi, että metsillä on tosi iso merkitys, jos halumme hoitaa oman osamme päästöistä.
– Hakkuut on asetettava kestävälle tasolle.

Leppä vastasi, että Suomi on kaksinkertaistanut lyhyessä ajassa metsien kasvun ja samalla niiden hiilensidontakyvyn. Metsä kasvaa vuodessa 107 miljoonaa kuutoista ja sitä hakataan 77 miljoonaa kuutiota.
– Kasvatamme koko ajan hiilinieluamme ja siihen pystyy ani harva maa. Suomi ja Tanska ovat siinä suhteessa EU:n ykkösinä.
Lepän mukaan muutosta ei metsänhoidossa tarvita, vaan sitä, että jatkamme metsänhoitoa samaan malliin. Hän totesi, että meidän pitää pyrkiä saamaan muut maat samaan tahtiin mukaan ja olemaan hiilineutraali maa 2050-luvulla.

Liikanen kiisti Lepän väitteet Suomen ilmastopaneelin pohjautuen.
– Ne ovat vastoin ilmastotavoitteita ja uhkaavat luonnon monimuotoisuutta. Tavoitteeksi on otettava hiilineutraalius 2030-luvulla ja mieluusti alkupuolella.
Leppä kysyi, mitä investointeja ja tehtaita Liikanen panisi jäihin, jotta 15 miljoonan kuution hakkuvähennykset voitaisiin toteuttaa? Ja mikä on vaikutus kansataloudelle?

Liikasen mukaan ei ole ongelma, jos hakkuita lasketaan noin 80:sta 65 miljoonaan kuutioon.
– Silloin olemme vuoden 2015 tasossa, ja kyllä teollisuus silloinkin pyöri ihan hyvin. Suuretkaan investoinnit eivät ole tuoneet lisää työpaikkoja teollisuuteen, Liikanen väitti.
Liikanen kehotti etsimään kannustimia metsäomistajille, jotta he innostuvat sitomaan hiiltä hakkuiden sijaan. Metsähallitukselle valtio voisi hänen mukaansa asettaa alemman osinkovaateen.

Yhtä mieltä keskustelijat olivat siitä, että metsäteollisuus tarvitsee tuotekehitystä, joka veisi eteenpäin ilmastoystävällistä puurakentamista.
Ministeri sai pitkin matkaa hieman tuhdimmat aplodit. Joko Lepän argumentit purivat paremmin, tai sitten monikymmenpäisessä kuulijajoukossa oli enemmän kepulaisia kuin vihreitä.

KOMMENTTI: Kiinnostavaa, kiihdyttävää

Jari Lepän ja Veli Liikasen väittelytuokio oli kahden ilmastoasian hyvin tuntevan poliitikon kohtaaminen.
Keskustelun tiimellyksessä osaavakin poliitikko voi puhua sivu suunsa. Esimerkistä käy Liikasen väite, etteivät metsäteollisuuden isot investoinnit tuo lisää työpaikkoja.

Väite ei pidä paikkaansa Esimerkiksi 2017 Äänekoskella aloittanut Metsä Groupin biotuotetehdas loi koko tuotantoketjuun 1500 uutta työpaikkaa.
Hakkuiden vähennys aiheuttaa väkisin mietteitä. Suurin menettäjä olisi maan metsäisin maakunta Etelä-Savo, jonka tulot metsästä ovat vuodessa 300 miljoonaa euroa.

Onko meillä varaa vähentää maakunnan metsätuloa kymmenillä miljoonilla euroilla? Sitä sopii poliitikkojen pohtia väristä välittämättä.
Hakkuiden rajoittaminen on uhkapeliä. Lopputulos voi olla, että kdotamme metsäteollisuuden ilman, että ilmasto olisi muuttunut sen somemmaksi.

Tapio Honkamaa

Kommentit

  1. MetsäDuunari 13/04/2019 17:40

    Aika käsittämätöntä miten pihalla Vihreiden varapuheenjohtaja ja ilmastovastaava on metsätalouden merkityksestä kansantaloudelle. Metsätalous työllistää Etelä-Savossa tuhansia, suoraan ja välillisesti ja maakunnan verotulot ja työpaikat on suoraan verrrannollisia käytetyn puun määrään. Muistissa on Pelloksen lomautukset ja sahojen ajamiset vain yhdessä tai kahdessa vuorossa. Työpaikkoja on tullut lisää UPM:lle, Versowoodille, kone- ja kuljetusurakoitsijoille, metsäalan yrityksiin, metsäkonekorjaukseen, pienemmille sahoille jne. Kuka ja miten korvaa menetetyt veroeurot ja työpaikat jos hakkuita vähennetään 15%?

  2. Aouva 12/04/2019 07:24

    Ilmastonmuutos on saanut suomalaiset päättäjät hysterian partaalle. Veroaste nousee reilusti ja kaikki on kohta kiellettyä hengittämisestä alkaen. Viro, Puola, Venäjä, Kiina, Intia ja Yhdysvallat saastuttavat eniten, mutta päättäjänsä eivät silti romuta maansa teollisuutta. Suomessa näin tehdään, sillä olemmehan mallikansa lammasmaisuudessa Brysseliin päin.

  3. Kerttu Hakala 11/04/2019 17:33

    Hei, hakkuiden lisääminen on uhkapeliä luontomme monimuotoisuudella ja ilmastolla. Työpaikkoja voimme luoda matkailun, virkistyksen ja kestävien puutuotteiden parista ilman tätä uhkaa.

  4. Nimetön 11/04/2019 15:16

    Kyllähän tässä nähdään, ettei Veli Liikasella ole oikein realistista kuvaa metsäteollisuuden tärkeydestä Etelä-Savon kannalta. Liikasen kannattaisi mennä vaikka laskemaan kaikki puuautot jotka 5-tiellä Mikkelin kohdalla liikkuu. Aika paljon on puuautoyrittäjiä maakunnassa, puhumattakaan miten paljon muita työpaikkoja metsäteollisuus mahdollistaa.

    Vaikken kepulaisia äänestä, on Leppä tässä asiassa enemmän kuin oikeassa. Älkää nyt ihmiset uskoko Liikasen pötypuheita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.