21.03.

Vapaa, vihreä eurooppalainen

Vihreiden varapuheenjohtajan Veli Liikasen tärkeät teemat toukokuun eurovaaleissa ovat ilmasto, Itä-Suomi ja ihmisoikeudet.

Olen sitä sukupolvea, että vapaa liikkuvuus ja kansainvälisyys oli sääntö eikä poikkeus, sanoo 1979 syntynyt mikkeliläinen Veli Liikanen (vihr), joka on ehdolla europarlamenttivaaleissa toukokuussa.

Oma vaikutus on ollut myös sukulaissuhteilla, sillä Liikasen setä Erkki Liikanen oli pitkään EU-Suomen alkutaipaleen keskeisiä vaikuttajia. Mieleen jäi perheen visiitti EU-suurlähettilään residenssiin Brysseliin 1990-luvulla.
– Suurlähettilään residenssi oli vaikuttava. Muistan hyvin varsinkin, kun söimme serkkujen kanssa kotikoneella uppopaistettuja ranskalaisia.

Sittemmin ovat vihreitten varapuheenjohtajaksi nousseen Liikasen ulkomaan reissut saaneet vakavamman sävyn. Marraskuussa 2018 hän osallistui puoluedelegaattina YK-reissuun New Yorkiin.
Liikaselle EU on välttämätön työkalu, kun maailmaa yritetään luovia kohti parempia aikoja. Suomen historiallinen kytkös Eurooppaan on vahva ja välttämätön siksi, että tarvitsemme tasapainoa suuren itäisen naapurin suhteen.
– EU on erittäin vaikuttava tekijä ympäristöasioissa, vaikkei se olekaan täydellinen

Kolmen i:n ohjelmallaan Liikanen käy vaalitaistoon. Tärkeät asiat ovat ilmasto, Itä-Suomi ja ihmisoikeudet.
– Yksi syy ehdokkuuteeni on, että Itä-Suomesta on niin vähän ihmisiä ehdolla. On tärkeää puolustaa rahoitusta itäsuomalaisiin kehityshankkeisiin myös jatkossa.

Liikanen sanoo olevansa Eurooppa-myönteinen ja hän haluaisi nopeuttaa integraatiota nykyisestä. Hän haluaa enemmän keskustelua eurooppalaisesta veropolitiikasta ja puolustuksesta.
Vuoden 2015 pakolaiskriisin opetus on Liikasen mukaan se, että Euroopassa on kapasiteettia hoitaa suuriakin pakolaismääriä. Ongelmana oli, että vastuunjako ei ollut selvä.

Liikanen huomauttaa, että Eurooppa tarvitsee työikäistä väestöä lisää.
– Olisi Euroopan etu, että voisimme kotouttaa nykyistä enemmän pakolaisia. EU on harjoittanut liian tiukkaa rajapolitiikkaa esimerkiksi Turkin kanssa tehdyn pakolaissopimuksen kohdalla.
On kaikkien kannalta eduksi, jos voimme järjestää hädässä oleville turvallisen tavan tulla Eurooppaan, Liikanen sanoo. Ennakkoluulojen hän toivoo lientyvän.
– Olisi saatava ihmisten perusturvallisuus paremmalle tasolle, niin epäilyksiin olisi vähemmän tarvetta.

Liikanen on ehdolla myös huhtikuun eduskuntavaaleissa. Kumman valitset, jos ovi aukeaa sekä eduskuntaan että EU-parlamenttiin?
– Jos vaalit menevät niin hyvin, että pääsen valitsemaan, menen Brysseliin. Sinne pääseminen on kovemman työn takana.

Tapio Honkamaa

Kommentit

  1. Nimetön 21/03/2019 19:38

    Hakkuiden vähetänine vihreiden esityksen mukaisesti tietää kahden miljardin arvonveron vähennhstä je pääomavero ja muut työn ansioverot NIIN EDESSÄ lama.
    Liikasen ja vihreiden hakkuiden rajoittamisesta puheet edsvastuuttomia, kun suomesta leviää käsitys metsänhakkuiden rajoituksista, miten reakoivat esim Kiinalaiset jotka suunnittelevat tehdasta kuopioon. 20 milj,m3 vähennys tietää että etelä-savossa jamyös Mikkelissä tehtaita suljetaan. KYSYMYS VELI LIIKASELLE MITKAÄ OVAT NE TEHTAAT JOTKA SULJETAAN MIKKELISTÄ.
    Ehdotan keräystä jolla ostetaan menolippu etelänavalle pelastetaan SUOMI

  2. Tukija 21/03/2019 12:19

    Ei kai me haluta, että Itä-Suomen menestys vaatii kestämättömiä metsätaloustoimia vuosi toisensa jälkeen? Itä-Suomi on paljon muutakin, ja voisi olla paljon kestävämpää monipuolistaa metsien käyttöä eikä jumiutua iänikuiseen metsätalousmantraan.

    • Nimetön 21/03/2019 15:00

      No katsotaan miten naurattaa sitten kun metsäteollisuus päättää siirtää toimet Suomesta kokonaan pois ja maakunta täyttyy työttömistä. Puuautoja sattuu liikkumaan aika paljon alueella ja ne käyttävät paikallisia palveluita.

      Toki jos joku uusi talousveturi löytyy niin sitten tilanne on toki toinen.

      Veli Liikasella lienee globaalisti fiksuja ajatuksia esimerkiksi ympäristön ja ilmaston kannalta, mutta Etelä-Savolle ei taida olla annettavaa. Voisi ollakin fiksua äänestää hänet EU-parlamenttiin.

      • Nimetön 21/03/2019 19:40

        Meidän on joka tapauksessa etsittävä uusia talousvetureita. Vaihtoehtoja on paljon: vihreä teknologia ja matkailu esimerkiksi. Nähdäkseni Liikasen ajatuksille on ihan erityinen tarve juuri Etelä-Savossa!

        • Nimetön 22/03/2019 15:00

          Pitäisiköhän ne uudet talousveturit ensin keksiä, jalostaa käyttökelpoisiksi ja seurata hetki ennen kuin lähdetään tuhoamaan nykyisiä harvoja vetureita. Puhutaan kuitenkin aika suurista rahoista, jotka kiertävät maakunnassa useaan otteeseen paikallisia palveluita käyttämällä, kuten kirjoittaja ylempänä mainitsee.

          Itse olen myös sitä mieltä, että Liikasella voi olla paljon annettavaa globaalisti, mutta paikallisesti en kovin paljon laskisi hänen varaansa.

  3. Nimetön 21/03/2019 11:08

    Tärkeä asia Itä-Suomi? Silti haluaa rajoittaa hakkuita ja hankaloittaa metsäteollisuutta, joka on Mikkeliläisille todella iso työllistäjä ja tulonlähde.

    Rannoillekaan ei saisi rakentaa, ettei vaan kukaan ulkopaikkakuntalainen ja potentiaalinen uusi veronmaksaja kokisi Mikkeliä houkuttelevana rakennuspaikkakuntana.

    Lisäksi on ehdolla eduskuntaan, vaikka todellisuudessa haluaa EU-parlamenttiin. Toivottavasti äänestäjät huomaavat nämä ja äänestävät varsinkin eduskuntavaaleissa ehdokkaita, jotka oikeasti haluavat edistää Etelä-Savon asioita eikä ehdokasta jolla on hylätä eduskunta ennen kuin sinne on päässyt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.