11.03.

MP:n kausarikampanja saa jatkoa

MP juhlistaa 90-vuotispäivää jatkamalla kausarikampanjaa. Mikkelin Palloilijat perustettiin vuonna 1929 innokkaiden koulupoikien toimesta.
– Haluamme juhlistaa merkkipäivää ja tämän viikon aikana myydään kauden 2019 MP:n Kakkosen kotiotteluihin oikeuttavaa kausikorttia kampanjahintaan 33 euroa eli kolme euroa per peli, kertoo MP:n toiminnanjohtaja Mika Roivas.

Roivas muistuttaa niille, jotka ovat jo hankkineet itselle tai yritykselle kausikortin mahdollisuudesta lahjoittaa kausikortteja hyväntekeväisyyteen.
MP jakaa lahjoitetut kausikortit muutamalle yhteistyötaholle: Essotelle, Hope Mikkelille, Mikkelin kaupungille sekä Mikkelin Työttömät ry:lle.
Roivaksen mukaan tarkoituksena on tarjota otteluelämyksiä sellaisille henkilöille ja/tai perheille, joilla ei muuten ole mahdollisuutta osallistua MP:n ottelutapahtumiin.
– Jos haluaa olla mukana tekemässä hyvää, niin kampanjaan osallistutaan varaamalla kortti tai useampi normaalisti, mutta nimikenttään kirjoitetaan oman nimen lisäksi ”hyväntekeväisyyteen”.

Toiminnanjohtaja Mika Roivas kertoo, että tammikuun lopussa päättyneen kausarikampanjan jatkoa on kyselty paljon.
– Varsinaisen kampanjan aikana saatiin noin 900 varausta ja niiden korttien jakelu aloitetaan lähiaikoina. Uskon, että saadaan tuhannen kausikortin raja rikki.
– Ajateltiin vielä juhlistaa varsinaista seuran syntymäpäivää ja nyt kun joukkue on yhtä pelaaja vailla kasassa, niin kiinnostusta tuntuu olevan.

Kausikortin varaaminen tapahtuu osoitteessa: http://mikkelinpalloilijat.fi/kausarikamppis-2019/ tai olemalla yhteydessä MP:n toimistolle.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.