14.03.

Kolumni: Edestä löytyy

Jos halutaan kaunistella, on Mikkelin kaupungin taloutta hoidettu viime vuodet huolettomasti. Jos totta puhutaan, sitä on hoidettu huonosti.
Asiaa vähänkään tuntevat ovat tunnistaneet, että kaupungin talous on ollut tuntuvien muutosten tarpeessa ainakin vuodesta 2013 saakka.
Silloin laadittiinkin tervehdyttämisohjelma, jossa tasapainottamista suunniteltiin 9 miljoonan euron verran. Kolmannes sopeutuksesta saatiin kokoon, lähinnä sen ansiosta, että veroja kiristettiin kahteen otteeseen.

Nyt Mikkelin päättäjät ovat edelleen saman pulman edessä. Erona on ainoastaan se, että sopeutuksen tarve on kasvanut varovaisenkin arvion mukaan edellisestä vaalikaudesta kolminkertaiseksi, likemmäksi 30 miljoonaa euroa.
Taas on koko kuluvan vaalikauden ajan vuodesta 2017 kovasti touhuttu erilaisten suunnitelmien parissa. Määräaikoja on tullut ja mennyt, mutta valmista ei ole syntynyt.

Viime vaiheet on nähty viimeksi kuluneen viikon aikana. Viikko sitten kaupunginjohtaja Timo Halonen julkisti sopeutussuunnitelmansa, jota ei pidetty erityisen kunnianhimoisena.
Silti Sdp:n, keskustan, vihreitten ja kristillisdemokraattien muodostama kaupunginhallituksen enemmistö näki hyväksi viivata punakynällä yli Halosen esittämät rakenneratkaisut. Kaupunginhallitus vesitti palvelurakenteen säästöt, jotka liittyivät muun muassa kirjastoihin ja lukioon.
Säästöä nähtiin miljoona mitalla Essoten kuluissa ja vastaavasti tuloja kiinteistöjen myynnissä. Molemmat ovat sopeutuskeinoina läheistä sukua toiveajattelulle.

Kun palvelurakenteeseen ei rohjettu koskea, sijaan tuotiin entistä reippaampi verokorotus. Se merkitsee vaikeuksia kaupungissa toimiville yrityksille sekä pientä ansiotuloa nauttiville veronmaksajille, joita kuntaveron korotus kovimmin kohtelee.
Myös kaupungin velkataakka kasvaa vauhdilla. Tänä vuonna Mikkeli ottaa 30 miljoonaa euroa lisää lainaa, jota on vuoden lopussa 250 miljoonaa euroa. Kaupunkikonsernin velka on pitkälti yli 0,5 miljardia euroa.
Valtuusto hyväksynee kaupunginhallituksen sopeutussuunnitelman maanantaina. Vielä ei siis ollut aika puuttua Mikkelin ongelmiin.

Tapio Honkamaa
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.