07.02.

Peräpään valvoja: Kaiken maailman mikkeliläiset liittykää yhteen!

Seppo Häkkinen juhlisti 10-vuotista piispan uraansa julkasemalla Runebergin päivänä kirjan.

Pälkäneen kunnanjohtajan virkaa tavoittelee Kuntalehden mukaan kahden hakukierroksen jälkeen yhteensä 19 hakijaa ja suostumuksen antajaa. Suostumuksensa on antanut hallintotieteiden maisteri Jussi Teittinen, joka on viime aikoina hakenut muutamaa muutakin kuntajohtajan pestiä.
Teittinen on aiemmin työskennellyt Tuusniemen ja Mäntyharjun kunnanjohtajana sekä Heinolan kaupunginjohtajana, josta hän irtisanoutui syksyllä 2017. Jokohan löytyy pätevälle miehelle sopiva homma?

Mikkelin piispantalossa oli tiistaina juhlan aika. Seppo Häkkinen juhlisti 10-vuotista taivaltaan Mikkelin piispana julkaisemalla kolmannen kirjansa, Rohkeasti kristitty (Kirjapaja).
– Piispoja on haastettu kirjottamaan blogeja, olemaan Facebookissa, hyödyntämään Twitteriä, käyttämään Instgrammia. Sosiaalinen media on piispalle hyvä työkalu, mutta lisäksi tarvitaan syvällisempää pohdiskelua. Siihen perinteinen kirja on oiva väline, sanoi Häkkinen Runebergin päivään osuneessa julkistamistilaisuudessa.
Häkkinen haluaa kirjallaan rohkaista kirkon jäseniä ja työntekijöitä olemaan rohkeasti kristittyjä.
– Nyt on aika elää rohkeasti kristittynä, Häkkinen summasi.

Seurakuntien päättäjät ovat järjestäytyneet syksyn seurakuntavaalien pohjalta. Mikkelissä vaikutusvaltaiseen tehtävään kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Eeva-Riitta Hahtola, joka toteaa kotisivullaan, että ”Kirkon tulee edelleen vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen”.
Muutos aiempaan on melkoinen, sillä Hahtolan pitkäaikainen edeltäjä Marjukka Tikka jätti seurakunnan luottamustehtävät vaalien alla omantunnon syistä.
Tikka kertoi Kaupunkilehden haastattelussa marraskuussa kannattavansa tasaarvoista avioliittolakia ja sanoi, ettei voi aktiivisesti toimia yhteisössä, joka ei tätä lakia noudata.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa kirkkovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Petri Pekonen ja kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi nousi Laura Jouhkimo.
Juvan kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Ilkka Asikainen ja varapuheenjohtajaksi ex-kirkkoherra Markku Karila. Hirvensalmen kirkkovaltuustoa johtaa Tenho Kekkonen ja Mäntyharjussa Kristiina Häkkänen.

Lähes kahden vuoden valmistelun jälkeen Mikkeli on vihdoin saanut brändikirjan, jonka mukaan Mikkelin persoona on rohkea yllättäjä. Brändin äänensävy huokuu iloa ja älyä, räväkkyyttä ja lämpöä.
Isompaa nokan koputtamista ei brändikirjaan voi olla, sillä sen tekemiseen on osallistunut tavalla tai toisella lähes 6000 kaupunkilaista. Heidi Hänninen ja Emmi Eronen kaupungin viestinnästä veivät homman hienosti maaliin.
Kiitosta tuli Facebookissa myös jo ainakin LUT:n mikkeliläiseltä rehtorilta Juha-Matti Saksalta ja ex-kaupunginjohtaja Kimmo Mikanderilta.

Silti pari havaintoa. Vakavin kysymys koskee sitä, missä ovat yrittäjyys ja osaaminen? Niihin ei juuri ole viitattu.
Voiko näitä iskulauseita vielä hioa? ”Ihmiset sen tekevät!” kuulosta ruotsin kielen lainarakenteelta.
missä on Missä Mikkeli, siellä mahtava meininki. Etsitpä pientä tai suurta
”Rakennetaan yhdessä Mikkelistä Suomen uutta luovin kaupunki!” puolestaan tuntuu saaneen itäisiä vaikutteita tyyliin ”Kaikkien maiden proletariaatit, liittykää yhteen!”
Brändi näkyy ensimmäistä kertaa kaupunkilaisille Mikkelin kaupungin syntymäpäivänä 7. maaliskuuta.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.