21.02.

Kangaspuut kolkkaa, nauru raikaa

Täällä tehdään paitsi käsitöitä, myös jaetaan elämän ilot, surut ja murheet, sanovat Lähemäen seurakuntatalon kudontahuoneella viihtyvät Eeva Tolvanen, Sirkka-Liisa Laatunen, Silja Luukkonen ja Minna Ripatti.

Lähemäen seurakuntatalon alakerrassa sijaitsee yhteisöllinen kudontahuone, jossa kenenkään ei tarvitse työskennellä tuppisuuna. Kangaspuiden kolkkeessa hersyy nauru ja iloinen puheensorina.
– Ei ole varmaan sellaista aihetta, josta täällä ei olisi puhuttu, sanoo kudontahuoneen ohjaajana reilu kaksi vuotta toiminut Minna Ripatti.
– Kyllä täällä on parannettu maailmaa urakalla. Jaamme käsitöiden lomassa ilot, surut ja murheet, lisää kudontahuoneen aktiivinen käyttäjä Sirkka-Liisa Laatunen.

Kolmisenkymmentä vuotta toiminnassa ollut kudontahuone on aina sijainnut samassa paikassa. Iloiseen porukkaan on vuosikymmenten aikana tullut paljon uutta väkeä, mutta joukossa on myös kudontahuoneen perustamisesta saakka mukana olleita käsityön ystäviä.
Vuositasolla kudontahuoneella on noin 40 aktiivista käyttäjää, mutta mukaan sopii enemmänkin.
– Ei tarvitse olla ammattilainen. Täällä opastetaan ja autetaan. Välillä käy niin, että kaikki kuusi kangaspuuta ovat käytössä, mutta sitä varten meillä on täällä varauskalenterit, sanoo Ripatti.

Valtaosa kudontahuoneen
käyttäjistä on naisia, mutta miehetkin ovat erittäin tervetulleita joukkoon.
Maurikin innostui kutomisesta niin, että enää ei tarvitse lähteä mattokaupoille.
Kudontahuoneessa syntyy räsymattojen lisäksi muun muassa pyyheliinoja tai vaikkapa paneeliverhoja. Ideoinnissa on vain taivas rajana. Kudontatöitä voi tehdä omaan käyttöön tai esimerkiksi seurakunnan lähetystyölle.
– Tämä on oivallinen keino tehdä hyvää, ja hauskaakin vielä, sanoo nelisenkymmentä vuotta kudontaa harrastanut Silja Luukkonen.
– Ja samalla myös kierrättää. Monesti lähden kotoa käyttökelvottomia vaatteita täynnä olevien roskapussien kanssa, ja tovin kuluttua onkin jo matto tuloillaan, hihkaisee Eeva Tolvanen kangaspuiden takaa.

Nelikko kuvailee harrastustaan rentouttavaksi ja palkitsevaksi.
– On tässä yksi huonokin puoli. Kutominen on nimittäin todella koukuttavaa, nauraa Ripatti.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kudontahuoneen ovet ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 8-20. Ohjaaja Minna Ripatti on paikalla maanantaisin ja torstaisin kello 9-12. Mukaan voi mennä milloin tahansa ilman erillistä ilmoittautumista.
Kudontahuonetta voi käyttää ilmaiseksi. Paikalta voi ostaa tarvikkeita.

Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.