21.12.

Neiti Neilikalla on ihanin näyteikkuna

Satu Hellström (vas.) ja Tea Pulkkinen Neiti Neilikasta vastaanottivat ilahtuneina palkinnon Ihana Ikkuna -näyteikkunakilpailun ykkössijasta. Neiti Neilikan näyteikkuna keräsi 15 prosenttia äänistä.

Ensi kertaa Mikkelissä järjestetyssä Ihana Ikkuna -kilpailussa oli mukana 18 yritystä Mikkelin keskusta-alueella. Kilpailun voitto meni eniten yleisöääniä keränneelle näyteikkunalle. Äänestysmahdollisuus tarjottiin Mikkelin Kaupunkilehden nettisivuilla ja mukana olevissa liikkeissä.
– Äänestäjiä oli yhteensä 795, mikä on loistava tulos ensimmäiseksi kerraksi, iloitsee Mikke ry:n toiminnanjohtaja Tiina Maczulskij.

Voittaja oli Neiti Neilikan näyteikkuna Porrassalmenkadulla sairaalan lähellä.
– Äänestys oli top kolmen osalta tiukka. Kolmanneksi ylsi Kukkamyynti Eila Ahonen (10,2 prosenttia äänistä.) Toiseksi tuli Hyvinvointipalvelut Haapalehto (10,7 prosenttia äänistä). Vuoden 2018 Ihana Ikkuna -kisan voittaja Neiti Neilikka sai 15 prosenttia kaikista, hän kertoo.

Neiti Neilikan näyteikkunan suunnittelivat ja toteuttivat Satu Hellström ja Tea Pulkkinen.
– Tänä jouluna halusimme tehdä juhlavan, perinteistä poikkeavan jouluikkunan. Risumekko on ollut jo pitkään mielessä ja meidän ikkunaan se sopi täydellisesti. Olemme positiivisesti yllättyneitä voitosta, koska somistuksemme ei ole tavanomainen kukkakaupan näyteikkuna, he kertovat.
– Ikkunalla halutaan näyttää, että kukkakauppa tarjoaa muutakin kuin kimppuja ja asetelmia pöydille. Kukkien sidonta voi olla myös näyttävää tilakoristelua. On myös tärkeää tehdä visuaalisesti kauniita näyteikkunoita, sillä ikkuna on auki 27/7 ja toimii liikkeen käyntikorttina.

Seuraava Ihanat Putiikit -tapahtuma järjestetään toukokuun alussa. Luvassa on iso iltatapahtuma Kulttuuritalo Tempossa ja kaduilla on luvassa kaksipäiväinen tapahtuma mukanaolevissa liikkeissä.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.