08.11.

Vankilakierre on ohi

Aki Huupponen, 33, on viettänyt suurimman osan elämästään erilaisissa laitoksissa. Viime viikon lauantaina koitti viimein se päivä, jolloin koevapauden seurantapanta napsahti poikki. (Kuva: Anni Suomela)

Huusin, mutta kukaan ei kuunnellut. Olin ikään kuin sieluton ihminen, kuvailee mikkeliläinen Aki Huupponen kokemuksiaan.
33-vuotiaan miehen tähänastinen elämä ei ole ollut helpoimmasta päästä. Takana on yli 15 vuotta jatkunut vankila- ja päihdekierre.

Varkaudessa lapsuutensa viettäneen Huupposen alamäki alkoi jo ala-asteella. Koulu ei liiemmin kiinnostanut eikä säännöistä ollut apua.
– Olin melkoinen huligaani, jos totta puhutaan. Sain useampaan kertaan potkut koulusta huonon käytöksen takia. Mikään kuri ei riittänyt. Asuin sijaisperheessä ala-asteen toisella ja kolmannella luokalla, mutta sain lähdöt sieltäkin.
Ala-asteen jälkeen Huupponen joutui jälleen pakkaamaan rinkkansa. Edessä oli muutto Jyväskylään perhekotiin. Elettiin vuotta 1999. Yläasteen hän kävi Tikkakosken yhtenäiskoulussa.
– Yläaste kului samaan malliin. Koulu ei sujunut, eikä edes kiinnostanut. Lomilla lähdin Varkauteen, jossa oli tutut kaverit. Suunniteltiin jätkäporukalla aina viikkoa ennen lomaa, että ketä käydään muiluttamassa seuraavana.

Kun kuri ei riittänyt perhekodissakaan, yläasteen päättäjäispäivänä nuorukaisen suunta kävi Muhokselle, Pohjolan poikakotiin.
– Tulihan sieltäkin alkuun livistettyä, mutta opin nopeasti, että ei kannata. Rangaistukset, joita poikakodissa sai, olivat kohtuuttomia.
– Samalla kuvioihin tulivat huumeet. Päätin kuitenkin käyttäytyä kuin enkeli, jotta välttyisin rangaistuksilta. Moitteeton käytös johti siihen, että pääsin muuttamaan poikakodin alueella sijaitsevaan aikuistumisasuntoon.

Lopullisesti poikakodin ovet sulkeutuivat Huupposen takana hänen olleessaan 17-vuotias. Nuorukainen oli valmis aloittamaan uuden elämän, mutta paluu takaisin kotikaupunkiin Varkauteen ei sujunut suunnitellusti.
– Kaikki räjähti käsiin. Huumeista oli tullut arkipäivää ja aloin tekemään rikoksia. Tuomioita alkoi kertyä aika lailla, muun muassa väkivalta- ja omaisuusrikoksista. Ensimmäisen kerran vankila kutsui samana kesänä, jolloin pääsin pois poikakodista, vuonna 2003.

En tehnyt rikoksia rahan takia

Sittemmin Huupponen on kolunnut vankiloita sekä lyhyissä että pidemmissä tuomioissa. Jokaisen vapautumisen jälkeen hän halusi jäädä siviiliin, mutta vanhat paheet veivät miestä mennessään.
– En tehnyt rikoksia rahan takia, vaan jännityksen. Oli saatava jotain tekemistä. Pisin siviilissä viettämäni aika 17-vuotiaasta tähän päivään on ollut kahdeksan kuukautta. Aina tuli hölmöiltyä ja edessä taas uusi vankilakeikka.

Kolmisen vuotta sitten Huupponen päätti, että nyt saa riittää. Hän katkaisi välit vanhaan kaveriporukkaansa Varkaudessa ja muutti rakkauden perässä Mikkeliin.
– Naisystäväni odotti tuolloin yhteistä lastamme. Tajusin, että hölmöilyille täytyy saada täysi stoppi kerralla. Lopetin huumeiden käytön ja rikollisuuden seinään.
Huupponen toteaa, että rakkaus ja lapset olivat ensisijainen syy, miksi rikos- ja huumekierteestä oli päästävä.
– Halusin huolehtia perheestäni. Nuorempi tytär täyttää joulukuussa kaksi ja hänen lisäkseen minulla on kahdeksanvuotias tytär edellisestä suhteestani. Päätös kierteen katkaisemisesta oli tehty, mutta minulla oli vielä vanhoja tuomioita istuttavanani.

Kuukaudet kuluivat ja Huupposen päätös piti. Hän pääsi valvottuun koevapauteen tämän vuoden elokuun 24. päivä. Viime lauantaina koitti kauan odotettu hetki, jolloin seurantapanta napsahti poikki. Mies vannoo, että viimeisen kerran.
– Olen odottanut vuosia sitä päivää, että saan alta pois kaikki vanhat synnit. Nyt se päivä koitti. Voin viimein suunnitella tulevaisuutta perheeni kanssa. Suunnitelmissa on matkustelua ja säästämistä omakotitaloa varten.

Aki Huupponen työskentelee tällä hetkellä metallitöissä Mikkelin Toimintakeskuksella. Hän sanoo työn olevan enemmän kuin mielekästä, mutta työtuntien vähyys harmittaa.
– Kun on tällainen tausta, ei ole helppo saada töitä. Se ottaa päähän, vaikka onkin ymmärrettävää, hän myöntää.
– Toimintakeskuksen tarjoamaa kuntouttavaa työtoimintaa saa tehdä neljänä päivänä viikossa, mutta työskentelisin mieluusti viitenä päivänä, tai kuutenakin. Tekisin mieluusti esimerkiksi iltapäivähommia millä alalla tahansa.
Huupponen summaa, että vaikka töiden vähyys kiristää taloutta ja ajoittain painaa mieltä maahan, tulevaisuus näyttää valoisalta.
– Olen äärimmäisen kiitollinen puolisolleni, että hän jaksoi pysytellä rinnallani. Kuluneet kolme vuotta olivat hänellekin hyvin raskaita. Ensi kertaa elämässä tuntuu siltä, että minulla on hyvä olla.

Kahvila Nandassa vastapäätä istuu huojentunut, mutta rohkea ja onnellinen mies. Edessä on uusi alku ja puhdas pöytä.
– Nyt on muutosten aika. En aio palata vanhaan, hän sanoo päättäväisesti.

Anni Suomela

Kommentit

  1. Nimetön 13/11/2018 05:15

    Onpa hienoa tuo Hiupposen elämän muutos. Niin kyllä siihen pystyy kun vain itse sitä haluaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.