30.11.

Setlementti vireyttää tuhansia senioreja

Suomen Setlementti ry:n puheenjohtaja Pekka Haavisto puhui Setlementti-liikkeen maakunnallisessa juhlassa perjantai-iltana Mikkelissä.

Mikkelin Setlementti -yhdistys juhlisti perjantai-iltana järjestönsä suomalaista 100-vuotistaivalta.
Suomen Setlementti ry:n puheenjohtaja Pekka Haavisto korosti juhlapuheessaan järjestön suuriarvoista työtä seniori-ikäisten keskuudessa.

Setlementti-liike on syntynyt 1800-luvun puolivälissä Britaniassa ja rantautunut merimiespappien mukana Suomeen vuonna 1918.
– Nyt toimintaa pyörittää 5 000 työntekijää 34 paikkakunnalla.
Yli viidentuhannen vapaaehtoisen panos toiminnassa on Haaviston arvioissa suuriarvoista.

Mikkelin Settlementti on järjestänyt seniori-ikäisille asiakaslähtöistä, monipuolista ja virikkeellistä toimintaa parikymmenen vuoden ajan.
Aktiviteettien piirissä on reilu tuhat 60–95-vuotiasta mikkeliläistä. Harrasteryhmiä on kaikkiaan 150, joiden pyörittämiseen osallistuu 70 vapaaehtoista yhdessä kahdeksan työntekijän kanssa.
Mikkelin Setlementillä on toimipisteet myös Haukivuorella, Kangasniemellä ja Mäntyharjulla.

Antero Heikkinen

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.