04.10.

Peräpään valvoja: Tyhjät ämpärit kumisevat eniten

Keskiviikkoiltana Mikkelin kaupungintalo oli hiljainen. Usein valot palavat liiankin myöhään.

Jos vaikuttaa siltä, että yhteisten asioitten hoitaminen Mikkelissä on melkoista hieromista, voi se johtua siitä, että täällä hierotaan melkoisesti.
Mikkelin päättäjät tykkäävät istua pitkään ja hartaasti. Kuntaliiton tutkimus vuodelta 2015 kertoi, että Mikkelin kaupunginhallitus- ja valtuusto kuuluivat niihin luottamuselimiin, jotka käyttävät vähiin asioihin paljon aikaa.
Muualla Suomessa yli kolmituntisiin hallituksen kokouksiin oli aikaa lähinnä vain pohjoisessa kuten Inarissa, Kuusamossa ja Oulussa.

Lieneekö tilanne muuttunut sen somemmaksi kolmessa vuodessa? Tämän vuoden 20 kaupunginhallituksen kokousta on Mikkelissä kestänyt keskimäärin 3 tuntia 50 minuuttia.
Mikkeliä melkoisesti suurempi Lahti on saanut kaupunginhallituksen kokoukset vietyä läpi keskimäärin 1 tunnissa ja 28 minuutissa. Lahdessa kokouksia on tänä vuonna pidetty 18.
Siinähän istuvat, jos hyvältä tuntuu, saattaa nyt monikin tuumia. Kaupunginhallituksen tekemiset kuitenkin vaikuttavat virkakunnan ajankäyttöön ja sitä kautta työn tuloksiin koko hallinnossa.
Kaupunginhallituksen vuoden pisin kokous tammikuussa kesti 7 tuntia 2 minuuttia. Läsnä oli hallituksen jäsenten lisäksi vähintään osan aikaa 10 virkamiestä, joille kertyy ylityötä ja mahdollisesti muutakin epämukavuutta, kun työt jumittuvat.

Suomen Kotiseutuliiton ansiomerkkejä on satanut Mikkeli-Seura ry:n toiminnassa mukana olleille.
Merkit luovutettiin Mikkelinpäivänä, jota vietettiin sunnuntaina.
Hopeisen ansiomerkin saivat Anja Jääskeläinen, Hannele Koivula, Tuulikki Lampinen ja Sinikka Valtonen.
Pronssinen ansiomerkki pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta Mikkeli-Seura ry:ssä saivat Heikki Kupiainen, Jorma Tiitinen ja Jukka Tikka. Valvoja onnittelee kaikkia palkittuja.

Eduskuntavaalit lähestyvät, ja ehdokkaita on jo ilmaantunut, viimeksi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk).
Mukaan ovat ilmoittautuneet myös jo muun muassa Veli Liikanen (vihr), Jarno Strengell (sd), Oskari Valtola (kok), Markku Siitari (sin), Jussi Martikainen (ps) ja Liisa Ahonen (kd)
Ilmoitusta odotetaan vielä ainakin oikeusministeri Antti Häkkäseltä (kok) ja mahdollisesti Puumalan virkavapaalla olevalta kunnanjohtaja Matias Hildeniltä (kesk).

Vaalit ovat kiinnostavaa aikaa kaikille meille, joille hernerokka, käristemakkara ja pullakahvit maistuvat.
Yksi toivomus ylitse muiden on varmaan monen äänestäjän mielessä vaalihulinoita varten. Toivottavasti kevään kampanjoissa otetaan huomioon ympäristöystävällisyys aiempaa paremmin.
Ehdokkaiden ja puolueiden soisi jättävän muovisankot ja muun ympäristöä kuormittavan krääsän tilaamatta. Maailma hukkuu muoviin ilman suomalaisia vaaliämpäreitäkin.
Tilalle ehdokkaat voisivat hankkia vaikkapa paikallisia tuotteita ja samalla suosia oman seudun yrittäjiä. Luonto ja äänestäjät kiittävät.

Päätteeksi upeita kulttuuriuutisia: Työväen Näyttämöpäivien esiintyjähakuun tuli yhteensä viisikymmentä kappaletta. Hakemuksien määrä on viime vuosina ollut liikkunut neljänkymmenen vaiheilla.
– 50 hakenutta esitystä on riemastuttava signaali koko suomalaiselle teatterikentälle. Se kertoo aktiivisesta ja työstään ylpeästä harrastajakentästä kautta maan. luonnnehti vuoden 2019 festivaalin esitykset valitseva näyttelijä, teatteritaiteen maisteri Jarkko Lahti
Näyttämöpäiviä vietetään Mikkelissä tammikuun lopulla. Festivaalivalinnat julkaistaan 13.marraskuuta.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.