13.09.

Lentäjäkoulutus etenee

Mikkelissä valmistellaan liikelentäjäkoulutuksen aloittamista. Jos liikennehanke toteutuu, aloittavat ensimmäiset lentäjäksi tähtäävät opiskelijat opintonsa parhaassa tapauksessa jo vuoden päästä syksyllä

Kaakkois-Suomen
ammattikorkeakoulu Xamk kaavailee lentäjäopintoja nelivuotisen sähkö- ja automaatioalan insinööritutkinnon oheen. Linjalla on 55 aloituspaikkaa.
Koulutusalajohtaja Mika Ruponen sanoo, että uuden koulutushankkeen selvittely on vielä kesken ja ratkaisut edessäpäin.
– Olemme hyvin kiinnostuneita. Lähdemmekö mukaan, ratkeaa sitten, kun tiedämme lopulliset kustannukset ja mahdolliset vaikutukset opintojen sisältöihin.

Xamk odottaa, että mahdollinen lentäjäkoulutus lisäisi Mikkelin kampuksen vetovoimaa.
– Meille ja koko Mikkelin seutukunnalle se olisi vetovoimatekijä. Haluamme paremman imagon ja lisää hakijoita.

Mikkelin hankkeen mahdollisuuksia parantaa se, että lentäjäkoulutus Helsinki-Malmilla on päättymässä. Pìrkkalan lentokenttä Tampereella taas on ruuhkainen kansainvälisten ja sotilaslentojen takia.
– Kaupallinen koulutusyritys on halukas siirtymään Tampereelta Mikkeliin, sanoo Xamkin sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusvastaava Arto Kohvakka.

Kaupungin omistamana on Mikkelin lentokentällä myös hintaetu verrattuna Finavian operoimiin kenttiin, joille napsahti heinäkuun alusta 60 euron laskeutumismaksu.
– Lentäjäkoulutukseen kuuluu noin 200 laskeutumista. Mikkelin etu on melkoinen, jos se asettaa oman maksunsa esimerkiksi kymppiin, sanoo Kohvakka, jonka mukaan uusi koulutus olisi mahdollista aloittaa vuoden päästä syksyllä.

Monissa Euroopan maissa lentäjäkoulutusta järjestetään teknisen alan tutkintojen yhteydessä. Suomessa Mikkelin avaus on ensimmäinen.
– Lentäjien tarve vaihtelee paljon suhdanteiden mukaan. Kahden alan osaaja on vahvemmilla työmarkkinoilla.
Lentokoulutukseen vaadittavia lupia Xamk ei tarvitse, vaan lentäjäkoulutus on tarkoitus hoitaa yhteistyössä yksityisen koulutusyrityksen kanssa. Vahvoilla on tamperelainen Lentokoulu Pirkanmaa Oy.
Mahdollisen lentäjätutkinnon hinta on vielä auki. Yksityiset koulut veloittavat liikennelupakirjasta 17 000– 130 000 euroa.

Tapio Honkamaa

Kommentit

  1. realisti 13/09/2018 14:38

    Tästä ei nyt käy täysin ilmi, että onko pakko hankkia joku sähköinsinöörin (eli sähköasentajan tutkinto) vain sitä varten että saa liikennelentäjän pätevyyden. Sellaisen käsityksen kuitenkin saa.

    Lisäksi Xamkin toiminnan tuntien nämä kaikki opinnot suoritetaan etänä tai ”vr-tekniikkaa” hyödyntäen, joten jää mietinnän varaan oppiiko koulutuksella oikeasti lentämään.

    • toimitus 13/09/2018 14:46

      Juuri niin kuin sanot, kysymys on kaksoistutkinnosta. Pelkkää lentäjäkoultusta voi saada muuallakin, mutta Mikkelissä uutta olisi koulutuksen laaja-alaisuus. Lentäjäkoulutus tulee fyysisesti Mikkelin lentoasemalle. – Toimitus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.