09.08.

Kolumni: Mediakentän menestyjä

Keskisuomalaisen liikkeet mediakentällä kiinnostavat. Nyt jyväskyläläiset ovat tulossa ryminällä paikallisradiotoimintaan.
Vireillä ovat radioasemat Uudellemaalle, Tampereelle, Jyväskylään, Kuopioon ja Lahteen. Uusia, uutisvetoisia radiokanavia kuullaan mahdollisesti jo ensi vuonna.
Samassa rytäkässä Keskisuomalainen avaa ovia Etelä-Savoon. Yhtiö on hakenut toimilupaa radiotoiminnan aloittamiseen myös Mikkelissä.

Keskisuomalainen on
kolmessa vuosikymmenessä kasvanut puhtaasti maakunnallisesta sanomalehtiyhtiöstä valtakunnalliseksi pörssiyhtiöksi. Kehitys hakee suomalaisessa medialiiketoiminnassa vertaistaan.
Hyvät pohjat tulevalle menestykselle on luotu vuosikymmenien kuluessa. Suuren urakan teki Erkki Laatikainen, joka pitkäaikaisena päätoimittajana nosti Keskisuomalaisen valtakunnallisesti näkyväksi sanomalehdeksi ja yritykseksi.
Vuosikymmenten varrella perheeseen ovat liittyneet Savon Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat sekä Eero Lehden luoma Lehtiyhtymä monine Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla ilmetyvine lehtineen.

Ajan hammas ei ole säästänyt vahvimpiakaan lehtiyhtiöitä. Tilattavien sanomalehtien levikit ovat rapautuneet. Verkko on tuonut lievitystä, mutta ei pelastusta.
Keskisuomalainen on hyvin aktiivisesti etsinyt uusia mahdollisuuksia kasvuun. Se on tarttunut rohkeasti maksutta jaettaviin kaupunkilehtiin sekä ammatti- ja erikoislehtiin, joiden kaikkien rooli konsernissa on huomattava.
Yhtiö on kasvattanut myös muun muassa tutkimustoimintaa sekä digitaalista ulkomainontaa. Nyt uutta on radio.

Näillä eväillä Keskisuomalaisesta on varttunut liikevaihdoltaan maan neljänneksi suurin mediatalo Sanomien, Alman ja MTV3:n jälkeen.
Samalla on konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorvesta kasvanut suomalaisen mediakentän näkyvimpiä ellei näkyvin hahmo.
Ennen mediauraa Kangaskorpi työskenteli pitkään liike-elämässä ja virkamiehenä eduskunnassa. Se takaa hänelle poikkeuksellisen vahvat yhteiskuntasuhteet.
Suhteet ulottuvat myös Etelä-Savoon, jonne Kangaskorpi tuntee sukujuuristakin johtuvaa sympatiaa.

Tapio Honkamaa
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.