21.06.

Kolumni:
Viimeinen linnake

Tasa-arvo aihe, josta emme puhu edes juhannuksena liikaa. Sukupuolten välinen rauhanomainen ja tasaveroinen rinnakkainelo vallitkoon myös kokon loisteessa.
Suomi on kärkisijoilla käytännössä kaikissa tilastoissa, joissa tasa-arvoa mitataan. Silti meidänkin on oltava valppaana, ettei välillä lipsuta huonompaan suuntaan.
Ja onhan toki parannettavaakin. Naisten palkkaus on miehiä alempi. Myös naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen huolestuttavan yleistä. Yksikin lyönti on liikaa.
Toisaalta naiset ovat paljon miehiä paremmin koulutettuja. Tilastojen mukaan he elävät miehiä pidemmän ja onnellisemman elämän.

Näissä mietteissä mankeloin viikolla perheemme lakanavuorta. Aikaa oli hyvin, sillä pyöritettävää riitti 1,5 tunniksi.
Miten tasa-arvo näkyy perheemme arjessa? Lastenhoidosta on aikaa, mutta sen me teimme yhdessä ja yhteisymmärryksessä.
Vaimoni ei ole keittiössä siksi, että hänet olisi sinne painostettu saati pakotettu. Hän pitää ruoanlaitosta.
Myönnän kyllä, että meillä on edelleen selviä merkkejä agraarista työnjaosta, jossa päävastuu kodista oli vaimolla.

Siunatuksi lopuksi yritän liittää tämän kirjoituksen jollakin ihmeen konstilla juhannukseen.
Tasa-arvo on onneksi edennyt melkein joka paikkaan. Mies on jopa synnyttänyt.
Seuraavaksi lienee vuorossa tasa-arvon kova ydin kuten armeijan yhteistuvat ja huoltoasemien unisexvessat.
Mutta on miehillä vielä yksi linnake jäljellä. Se seisoo vakaasti usein vähän syrjässä kaikkein vilkkaimmilta paikoilta.

En ole havainnut mainittavaa kilvoittelua, kun tulee tarvetta tyhjentää mökin huussi. Voi olla, että miehet saavat vielä pitkäänkin hoitaa homman yksioikeudella ilman, että se nousee tasa-arvokeskustelun keskiöön.
Testasin asiaa huvikseni viikonvaihteessa Puulan Pakosaaressa. Kysyin vaimolta, mitä hän tekisi, jos olisi yksinäinen nainen.
– Ostaisin raikasilmakypärän, sanoi vaimoni urheasti.

Hyvää keskikesän juhlaa kaikille Mikkelin Kaupunkilehden lukijoille ja ilmoittajille, tasapuolisesti.

Tapio Honkamaa
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.