17.05.

Matemaattisen tarkka tuomari

Lentopallotuomari Raimo Seppäsen nostamat keltainen ja punainen kortti samassa kädessä merkitsee meneillään olevan erän sulkemista. Punainen ja keltainen kortti eri käsissä poistaa pelaajan koko ottelusta. (kuva: Antero Heikkinen).

Filosofian maisteri Raimo Seppänen, 72, tunnetaan Etelä-Savossa napakkana lentopallo-otteluiden oikeudenjakajana ja Jukurien ikikannustajana.

Urheilu ja liikunta on aina ollut Raimon elämässä keskeisellä sijalla. A-junioriksi saakka hän pelasi jalkapalloa Mikkelin Palloilijoiden (MP) maalivahtina. Korkeushyppy voitti lajikilpailun 18-vuoden iässä. Ulkoratojen ennätyksensä 196 senttiä hän ylitti kierähdystyylillä Urskissa Eero Lehtosen muistokisoissa 1964.
Otahallissa maaginen 200 senttiä ylittyi 1968. Helsingin opiskeluvuosien jälkeen kilpaurheilu hiipui. 1970-luvulla hän juoksi kaikkiaan yhdeksän maratonia.

Lentopallo tuli Raimo Seppäsen elämään vasta 27-vuotaana Vantaan Kaivos-Veikkojen IV sarjan joukkueessa.
– Mikkelin Lyseossa urheilua ja jalkapalloa arvostettiin monipuolisesti. Lentopalloa en muista pelanneeni lyskäläisenä kertaakaan.
Lappeenrannassa lentisura jatkui LNMKY:n ja Lauritsalan Kisan joukkueissa.

Pelaaminen vaihtui tuomarin tehtäviin ja tuomarien aluekouluttajaksi 25 vuodeksi. Vuonna 1985 hän suoritti IV lk:n tuomarikurssin ja pätevöityi vuoteen 1991 mennessä I lk:n pääsarjatuomariksi.
Keskeisiä tehtäviä pääsarjatuomarina olivat Savonlinnan Ajon ja Valkealan Kajon naisten mestaruussarjan ottelut.
Vuonna 2001 tuli Seppäsen arvioissa vastaan ”naurettava” 56-vuoden ikäraja, joka alensi Suomen Lentopalloliiton käytäntöjen mukaan tuomarointitasoa yhdellä pykälällä.
Tuomarin tehtävät ovat jatkuneet I luokassa.
– Takana on yli 750 ottelua. Päättynyt kausi oli 33. ja tarkoitus on jatkaa edelleen, jos terveyttä riittää.
Beach Volleyn Pro Tour -SM-turnauksissa Raimo Seppänen on toiminut tuomarina n. 500 ottelussa vuosina 2004 -14. Lajin vuoden erotuomariksi Suomessa hänet valittiin 2010.

Lentiksen tuomaritoiminnan tulevaisuus ja osaajien niukkuus huolestuttaa alan konkaria.
– Etelä-Savon alueella on vain puolenkymmentä vakituisesti viheltävää erotuomaria.
Lentopallon erotuomarin on Seppäsen arvioissa oltava ottelutapahtumassa auktoriteetti 20 hengelle.
– Säännöt on tunnettava tarkasti. Aloitussyöttöhetkellä rikotaan liian usein kenttäjärjestystä ja siihen olisi aina puututtava.
– Linjakkuus on tärkeää, että pelaaminen pysyy tapahtuman keskiössä.

Mikkeliläisen lentopallon nykytasoa Seppänen pitää vaisuna, koska kilpailutoiminnassa on vain kolme aikuisten joukkuetta.
Tyttöjunnujen menestys ja yltäminen SM-lopputurnaukseen ilahduttaa kokenutta erotuomaria.
– Vain määrätietoisen juniorityön kautta voidaan rakentaa tulevaa.
Suomi-lentiksen nykyisyyttä ja tulevaa Seppänen luonnehti lupaavaksi.
– Miehet ovat nousseet kansainvälisesti mitalien tuntumaan ja naisetkin ovat harpanneet eteenpäin.

”Maksi” taitaa matematiikan

Työelämä sujui Helsingin II Normaalilyseossa (Norssissa) ja Lappeenrannan Lyseon lukiossa arvostettuna matematiikan lehtorina. Oppilailtaan lähes kaksimetrinen (198 cm) matematiikan huipputaitaja sai kutsumanimen ”Maksi”.

Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) kutsui Seppäsen vuosiksi 2010-15 sensoriksi tarkistamaan matematiikan ylioppilaskokeiden tuloksia ja laatimaan koetehtäviä. Tarkastajia oli 30, joista puolet yliopiston opettajia.
Päätösprojektissaan keväällä 2015 Raimo Seppänen tarkisti n. 1 300 kaikkiaan 25 000 matematiikan kokeesta.
Edelleenkin hänen matematiikan laadukas osaamisensa on käytössä yksilöllisen opastuksen muodossa.

Antero Heikkinen

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.