MP sai 1 179 kausikorttivarausta

Mikkelin Palloilijat sai kausikorttihaasteellaan kokoon 1 179 kausikorttivarausta. Tammikuussa käynnistynyt kampanja päättyi helmikuun lopussa. MP:n kausikortti 2018 maksaa varanneille 29 euroa. Toiminnanjohtaja Mika Roivas on…

Mikkeli juhlii maltillisesti

Ensi viikolla 180 vuotta täyttävä Mikkelin kaupunki juhlii matalalla profiililla. Keskiviikoksi osuvana merkkipäivänä on kaupunkilaisille luvassa toki monipuolista ohjelmaa. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seija Kuikka (kesk) myöntää,…

Kolumni: Onnea Mikkeli

Mikkeli juhlii pyöreitä ensi viikon keskiviikkona. Täyteen tulee 180 vuotta, mutta kovin arvokkaaksi tai riehakkaaksi meno ei silti ylly. Kaupunkilaisille avataan kaupungintalon ovet. Museoihin ja…

Kampuksen vuosikymmenet

Tänään on kulunut päivälleen 30 vuotta siitä, kun Helsingin yliopisto avasi maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen Mikkeli yksikön. Samalla valettiin pohja Mikkelin yliopistokeskukselle. Jo ennen Helsingin…

Kolumni: Yhteisöllisyydestä elinvoimaa

Työviikon päätteeksi suuntaamme usein Helsingistä viikonlopuksi Hirvensalmelle Ryökäsveden rannalle. Moni pääkaupunkiseudulla hämmästyy, että matkaan kuluu vain pari tuntia. Mikä saa meidät tuon matkan tekemään? Taloa…