Kolumni: Yritä edes

Lapsille ja nuorille on luonnollista oppia kokeilemisen ja tekemisen kautta, olemalla uteliaita. Lapset kokevat maailmaa avoimesti ja löytävät joka puolelta mielenkiintoista tutkittavaa. Sitä väritetään vielä…

Kolumni: Seutukulttuurin nousu

Tuleva maakuntauudistus koskettaa myös kulttuuripalveluita. Tällä hetkellä on kaavailtu maakunnan hoitavan kulttuurin edistämisen tehtäviä. Käsitykseni mukaan ei ole avattu tai määritelty sitä, mitä se tarkoittaa…

Betset MB:llä huippuvuosi

Betset MB Oy eli entinen Mikkelin Betoni Oy kasvoi ja teki hyvän tuloksen vuonna 2017. Yhtiön uusi omistaja Betset Group Oy on yrityskauppaan tyytyväinen. –…

Kolumni: Kohti uusia unelmia

Keskiviikkona valmistunut Saimaa Stadiumi oli runsaat viisi vuotta sitten vain rohkea unelma, jonka etenemiseen ei moni uskonut. Monitoimihalliyhtiön hallituksen puheenjohtaja Kalevi Niemi nimesi vihkiäisjuhlassa kolme…

Saimaa kiinnostaa Kiinassa

Berliini-Tallinna-Helsinki oli reitti, jota pitkin 10 kiinalaista matkanjärjestäjää suuntasi alkuviikosta Mikkeliin. Vieraat tunsivat Suomesta entuudestaan Nokian, joulupukin ja Angry Birdsin. Suomen reissu oli sähäkkä, sillä…

Nuori kulttuuri esiin

Oma ääni 1/10 Nuori kulttuuri SOUNDS 2018 -tapahtuma ja Mikkelin Kaupunkilehti tekevät yhteistyötä koko kevään ajan. Mikkeliin toukokuussa 1200 nuorta tuovan musiikkikatselmuksen ennakkotunnelmia voi seurata…

Huolena tanssien tulevaisuun

Vanhan Sotkun putkikatsomo sysäsi eläkeläiset evakkoon Neljä suurinta mikkeliläistä eläkejärjestöä ovat huolissaan suosittujen viikkotanssien ja muunkin harrastustoiminnan tulevaisuudesta. Uhkakuvat nousivat esille jo viime keväänä, kun…

Maija Oksalta jäähyväiset Greenerille

Mikkelipuiston ravintolatoimenjohtajana työskennellyt Maija Oksa jättää hyvästit Ravintola Greenerille. Mikkeli jää nyt taakse, ja Oksalla on edessään uusi urakka Helsingin ravintolamaailmassa. – Kaikella on aikansa,…

Unelma on toteutunut

Kolme ihmistä on tehnyt Saimaa Stadiumin eteen erityisen paljon: Kimmo Mikander, Jyrki Koivikko ja Hanna Kuninkaanniemi. Näin totesi Saimaa Stadiumi Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kalevi Niemi…

Kuvausinto vei yrittäjäksi

Mikkeliläinen Mimmi Myyryläinen, 17, rakasti valokuvausta harrastuksena, mutta pelkkä harrastaminen ei intoa puhkuvalle nuorelle valokuvaajalle kuitenkaan riittänyt. Lukion toisella luokalla opiskelevan nuoren naisen harrastus vaihtui…