08.03.

Nyt juhlitaan naisia

Mailis Räsänen (vas.) ja Anne Issakainen ovat olleet mukana järjestemässä Iloisesti yhdessä -tapahtumaa jo kymmenen vuotta. (Kuva: Anni Suomela)

Tulevana sunnuntaina 11. maaliskuuta Mikkelissä järjestään kymmenettä kertaa Iloisesti yhdessä -naistenpäivän tapahtuma, joka kokoaa yhteen mikkeliläisiä kivijalkaliikkeitä ja naisjärjestöjä.

Mikkelin Soroptimistiklubin Mailis Räsänen ja Mikkelin yrittäjänaisten varapuheenjohtaja, vaateliike Nykynaisen yrittäjä Anne Issakainen ovat olleet mukana järjestämässä perinteeksi muodostunutta tapahtumaa alusta alkaen.
– Tapahtuma on ollut todella suosittu naisten keskuudessa, ja muutamia miehiäkin on iloksemme saapunut paikalle vuosittain. Olemme saaneet joka vuosi mielenkiintoisia, ajankohtaisia ja valtakunnallisesti tunnettuja taitelijoita esiintymään ja kertomaan kokemuksistaan, sanoo Räsänen.

Tapahtumassa on vuosien aikana esiintynyt muun muassa näyttelijät Anu Sinisuo, Pauliina Hukkanen ja Tuija Piepponen. Ensimmäisessä tapahtumassa juhlapuheen piti entinen kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja Riitta Uosukainen.

Tänä vuonna tapahtumassa puhumassa ovat toimittaja, kuvataiteilija Rakel Liekki ja rintasyövän kanssa taistelun käynyt malli ja juontaja Heidi Sohlberg.
Sohlberg kertoo tapahtumassa oman, yhden naisen selviytymistarinansa ja juontaa Mikkelin kivijalkaliikkeiden muotinäytöksen.
– Heidi Sohlberg on rohkea nainen, joka on uskaltanut antaa kasvonsa tärkeän asian puolesta. Hänen tarinansa on mielenkiintoinen ja rohkaiseva, ja sitä kannattaa ehdottomasti tulla kuuntelemaan, Issakainen sanoo.

Mikkelin kivijalkakauppojen ja naisjärjestöjen yhteisessä muotinäytöksessä päästään tutustumaan Sirun Liivisopin, Lady-Lisan, Nykynaisen, Patikan ja NäköDuon kevääseen.
– Järjestöjen ja kivijalkaliikkeiden yhteistyö on upeaa, sillä ei täällä yksin pärjää. Yhteistyö ja verkostoituminen ovat mahdollistaneet tämänkin tapahtuman.
Musiikista tilaisuudessa vastaa mikkeliläinen lauluryhmä Eventus.

Liput tapahtumaan maksavat 15 euroa ja tuotto lahjoitetaan Saimaan Syöpäyhdistys ry:n toiminnan tukemiseen.
Tapahtuman järjestävät LC Mikkeli/Naisvuori, Mikkelin liike- ja virkanaiset, Mikkelin Soroptimistiklubi, Mikkelin Yrittäjänaiset, Mikkelin Zonta-kerho ja Naisten Valmiusliitto Etelä-Savo.

Iloisesti Yhdessä -tapahtuma järjestetään Mikkelin musiikkiopistolla sunnuntaina 11. maaliskuuta kello 14-16.30. Ohjelma sisältää 30 minuutin väliajan. lipunmyynti ennakkoon tavaratalo Carlsonilla, Nykynaisessa ja Graanin Kullassa sekä tuntia ennen tapahtumaa ovelta.


Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.