22.03.

Mikkelin laduilla hiihdetään

Urskin ladut olivat alkuviikosta huippukunnossa.

Keskustelu Mikkelin latuverkon käytöstä jatkuu. Mikkelin Kaupunkilehden saamien tietojen mukaan on kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.) lähestynyt kaupungin johtoa ja liikuntapaikkapäällikkö Pekka Turusta vaatimuksin, joiden mukaan muidenkin kuin hiihtäjien on voitava käyttää latuja.

Turunen vahvistaa Taavitsaisen yhteydenotot ja niiden sisällön. Latujen käyttöön ei Mikkelissä silti puuhata muutosta.
– Tukes määrittelee latujen turvallisuusvaatimukset ja sen, että palvelutuottaja eli kaupunki on vastuussa hiihtoradan turvallisuudesta. Ladun on oltava hiihtäjälle turvallinen, ja jos siellä on jalankulkijoita, se ei sitä ole.

Jos käveleminen latu-urilla sallittaisiin, kaupunki ei pystyisi varmistamaan hiihtäjien tai jalankulkijoiden turvallisuutta. Jos jotain sattuisi, niin kaupunki voisi olla tilanteessa korvausvelvollinen.
– Ja mikä taho on korvausvelvollinen, jos hiihtäjä osuu jalankulkijan aiheuttamaan kuoppaan ja kaatuu?

Turunen huomauttaa, että kävelemisen salliminen latu-urilla tarkoittaisi sitä, että niiden tulisi olla turvallisia myös jalankulkijoiden kannalta.
– Tämä tarkoittaisi käytännössä mm. jäisen latu-uran hiekoittamista.

Taavitsainen on vahvasti kyseenalaistanut kyltit, jotka kieltävät jalankulun hiihtoladuilla. Turunen sanoo, että samanlaiset Suomen Ladun kyltit ovat käytössä monissa Suomen kunnissa.
– Turvallisuuden varmistamiseksi latujen ylläpitäjällä on oikeus tai paremminkin velvollisuus asettaa rajoituksia ja kieltoja, jotta liikuntapaikkojen käyttö on turvallista kaikille ja liikuntapaikat pysyvät kunnossa.

Kaupunki kuulee myös niitä liikkujia, joita hiihto ei talvisin miellytä. Turusen mukaansa harkinnassa on muun muassa Mäntyniemen 20 kilometrin lenkin varaaminen jalan tai pyörällä liikkuville. Milloin reitti valmistuu, riippuu Turusen mukaan maankäyttösopimusten etenemisestä.
– Jo tulevan kesän aikana tarkastellaan Kalevankankaan puretun koulun ja Hanhilammen välistä aluetta, löytyisikö sieltä kävelyyn ja koirien ulkoiluttamiseen soveltuvaa talvireittiä.

Mikkelin ladut ovat lumisen talven jäljiltä yhä hyvässä kunnossa. Turunen sanoo, että kaupungissa käy hiihtäjiä hyvinkin pitkästä matkasta.
– Mikkelin maine hiihtokaupunkina on hyvä. Toivottavasti osaamme pitää siitä kiinni.
Satu Taavitsainen ei vastannut yhteydenottopyyntöihin.

Tapio Honkamaa

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.