08.03.

Kokemuspankki koirakirjaksi

Huvihurtan yrittäjällä ja tuoreella koirakirjailijalla, Riikka Pulliaisella, riittää huolehdittavaa viisiviikkoisessa koiranpentukatraassa. Äitikoira Räpsy pitää myös huolta pienokaisistaan tarkalla silmällä. (Kuva: Olga Davydova)

Otavan koulutilalla sijaitsevan Hyvän Mielen Koirakeskus Huvihurtan uudessa pentuhuoneessa oli maanantaina vauhdikas meno neljän piskuisen koiranpennun laittaessa leikiksi.

Lasten leikkihuonetta muistuvassa tilassa koiranpennut pääsivät testaamaan muun muassa pallomerta, erilaisia lattiapintoja ja temppulaitteita.
Äitikoira Räpsy seurasi tarkalla silmällä viisiviikkoisten pienokaistensa touhua, ja huomautti menon yltyessä turhan vauhdikkaaksi.
– Nämä ovat melkoisia vintiöitä verrattuna muihin pentuihin joita meillä on ollut, nauraa koirien omistaja ja Huvihurtan toinen yrittäjä Riikka Pulliainen.

Pulliaisella riittää kokemusta sekä aikuisista koirista että koiranpennuista. Hän on tunnettu taitavana koirakouluttajana, koulutusohjaajana ja innokkaana mittelspitz-harrastajana.

Pulliainen päätti jakaa tietotaitoaan myös muille eläinystäville ja koiraharrastajille, ja julkaisi hiljattain Pennusta kisavalmiiksi – yhdessä kohti kisakenttiä ja lenkkipolkuja -kirjan sekä siihen liittyvän harjoituskirjan.
– Kirjassa kerrotaan kuinka luovutusikäisestä koiranpennustasi rakennetaan yhdessä ohjaajan kanssa toimiva nuori aikuinen koira. Kirjassa käydään läpi koulutus vaihe vaiheelta siihen pisteeseen, että koira on kisavalmis tottelevaisuuskokeiden alokasluokkaan.

Pulliainen kertoo, että kirja on kirjoitettu tarkoituksella helppolukuiseksi. Se on myös kuvitettu opastuskuvilla. Kirjan kuvituksesta ovat vastanneet valokuvaaja Birgitta Kaikkonen ja Pulliaisen oppilas Aada Lahtinen.
– Monissa koirakirjoissa on hirveästi tekstiä, mutta ei juuri ollenkaan kuvia, jolloin kirjaa on vaikea lukea. Minun taktiikkani oli, että enemmän selventäviä kuvia ja helposti luettavaa tekstiä, joka auttaa ymmärtämään opit paremmin, hän linjaa.

Opit, neuvot ja niksit kirjaan tulivat suoraan Pulliaisen omista, vuosikausien kokemuksista.
– Olen ollut eläinten keskellä syntymästäni lähtien. Opettelin kävelemään pitäen kiinni äitini koiran turkista. Perheeni ja koirat ovat koko elämäni.
– Työskentelin joskus myös hevosten parissa, mutta sairastuessani reumaan, jouduin jättämään rakkaan työni. Olin kuitenkin aina ollut kiinnostunut koirista, joten aloitin uuden uran niiden parissa.

Riikka Pulliaisen ja Janne Pitkäsen luotsaamassa Huvihurtassa on saatavilla paitsi koirakirjallisuutta, lähes kaikkea koirille kuten uimala, koulutusta, osteopatiaa ja hammashoitoa.

Uutta uimalan puolella on Janne Pitkäsen kehittämä vesiliikuntalaji Aquacross.
-Aquacross on verrattavissa kuivalla maalla tehtäviin TOKO- tai rally-toko-harjoituksiin. Vesiliikunta on jokaiselle koiralle hyväksi, sillä se aktivoi, kehittää koiran lihaksistoa ja fysiikkaa. Vesiliikunta on myös hyvä tuki koiran toipuessa sairaudesta tai leikkauksesta.

Ensimmäiset Aguacross– harjoituskurssit järjestetään Huvihurtassa kevätkauden aikana. Lisätietoa kursseista ja koulutuksista saat täältä.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.