15.02.

Savon herruudesta taistellaan

Turo Asplundin arvoissa KalPan kohtaaminen sytyttää aina. (Kuva: Antero Heikkinen)

Kalevankankaan alueella on perjantaina vilkas tapahtumapäivä. Ikioma Areenalla pelataan liigakiekkoa, kun Jukurit saa vastaansa Kuopion KalPan. Samaan aikaan Raviradalla alkaa SM Vaakuna-Rallin yleisöerikoiskoe.

Savon jääkiekkoherruudesta taistellaan Kalevankankaalla perjantai-iltana viimeisen kerran, kun KalPa luistelee Jukurien vastustajaksi.
Jukurien ykköskentän sentteri Turo Asplund odottaa tiukkaa taistelua.
– KalPa on voitettavissa, mikäli onnistumme erikoistilanteissa ja naapurin hyökkäysvoittoisen pelin pysäyttämisessä samaan malliin kuin KooKoon kaadossa tiistaina.

Hyvään tehovireeseen kauden viimeisellä yltänyt Asplund uskoo Jukurien pelaavan ehjän loppukauden.
– Jokaisessa matsissa taistellaan täysillä. Porukka on uusiutunut. Tärkeää ottaa tulokkaat hyvin mukaan.

Valmentaja Juuso Hahl on mielisssään joukkueen hyvähenkisestä meiningistä ja tiistain kotivoitosta.
– Meidän nuoressa liigakulttuurissa yhden voiton merkitys on iso niin kannattajille kuin joukkueelle.

Hieman huolissaan Hahl on joukkueen pelaajatilanteesta.
– Erilaisten vammojen vuoksi ainakin Teemu Henritius, Keni Karalahti ja Janne Ritamäki ovat ainakin perjantain kohtaamisesta pois sekä pelikiellossa oleva Markku Flink että nuorten maajoukkueleirillä harjoitteleva Mikko Kokkonen.

Hahlin mukaa Mestiksen Rovaniemen RoKissa pelituntumaa hakenut Ville Räsänen on kutsuttu liigajoukkueen harjoitusvahvuuteen.
– A-nuorten liigajoukkueen Kärpissä varttunut Jani Nurkkala ja JyP-kasvatti Miiro Linjala ovat myös liigajoukkueen matkassa.
– Tapparasta lainatun Otto Mäkisen piti pelata kaikki kolme peliä Jukurien paidassa. Nyt Otto on kutsuttu takaisin Tampereelle.

Kuopiosta on tulossa perjantai-illaksi iso joukko KalPan yhteistyökumppaneita ja kannattajia Kalevankankaalle.

Jukurien ja KalPan legendat kohtaavat SM Vaakunarallin vuoksi poikkeuksellisesti vasta klo 19 käynnistyvässä ottelussa.

Antero Heikkinen

Ralleihin suuntaavan yleisön pääsisäänkäynti on vanhan raviradan sisäänkäynnin kohdalla. Ralliväelle on varattu sisäänkäynnin läheisyyteen oma parkkialue. Ovet tapahtumaan avautuvat klo 17. Winter Power Night -tapahtuma alkaa raviradan alueella klo 18.

Kiekkoväki saapuu Ikioma Areenalle normaaliin tapaan Ikioma Areenan pääovista. Liigaotteluun tulijat parkkeeraavat autonsa Ikioma Areenan edessä sijaitsevalle parkkialueelle.

Kalevankankaalle pääsee helpoimmin Savonlinjan Heimobusseilla. Heimobussit kulkevat kuten aiemminkin Jukurien otteluihin ja liikennöivät perjantaina arkiaikataululla. Muista varata oma paikkasi kuljetukseen Linjalla-sovelluksen kautta.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.