11.01.

Kolumni: Vapaavuoren hengessä

Hypoteekkiyhdistys (Hypo) julkisti tiistaina konsulttifirmalta tilaamansa paperin, jonka mukaan Helsingin seudun kehitystä on roimasti vauhditettava.
Etelä-Savo esimerkiksi luovuttaa jo nyt joka vuosi satoja asukkaita pääkaupungin suuntaan. Se ei riitä.
Hypon mukaan Oslo ja Tukholma kasvavat kovaa edellä sillä välin, kun Suomessa lähinnä ihmetellään maan sisäistä muuttoliikettä.

Millä lihaksilla Hypo näitä vaatimuksiaan sitten pöytään latoo? Rahalaitoksena se on runsaat puolet Suur-Savon Osuuspankista eli valtakunnallisesti vaatimaton tekijä.
Hypon mielenkiinto ja sijoitukset sijaitsevat eteläisessä Suomessa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla. Ei siis ihme, jos Hypo vapaavuorelaisessa hengessä yllyttää Helsingin kasvua siinä kuin kaupungin puuhakas pormestarikin.
Kun Helsingin seutu kasvaa, kasvaa myös Hypon omaisuus. Niin helppoa se on.

Sitä sopii sen sijaan ihmetellä, miksi pieni pankki saa jatkuvasti suuren julkisuuden erilaisille papereilleen, joita se itse nimittää tutkimuksiksi.
Hyvä esimerkki on Ylen (1.9.) verkossa julkaisema uutinen ”Hypo: Kaupungistuminen jatkuu voimakkaasti”.
Jutussa kerrottiin, että ”pääkaupunkiseutu kasvattaa eroaan muuhun maahan, sillä siellä Hypo ennustaa hintojen nousevan 2,5 prosenttia pari vuotta peräkkäin”.
Juttu perustui pikkupankin markkinakatsaukseen, johon Ylen toimittaja näköjään lujasti luotti. Hypon aineisto päättyi sellaisenaan uutiseksi.

Hypo haluaa paitsi Helsinkiin lisää asukkaita myös tutkimuksen, asuntorakentamisen ja tierahojen entistä suurempaa keskittämistä pääkaupunkiseudulle.
Jos ei pian tapahdu niin kuin Hypo tahtoo, sattuu hirmuisia. Hukka ei peri vain Helsinkiä vaan koko poloisen Suomenmaan.
Tavallista on perustella pääkaupungin kasvutarvetta koko maan edulla. Niin teki myös Hypon tiistaina julkistettu paperi.
Ilmeisesti muun Suomen oletetaan luottavan Hypon sanaan. Ainakaan väitteen perusteluihin ei uhrattu riviäkään.

Tapio Honkamaa
Kirjoittaja on Mikkelin Kaupunkilehden päätoimittaja.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.