02.01.

Jukuriheimotar Nita Ahola vaihtaa maisemaa

Hyväntuuliset katsojat ottelutapahtumassa saavat Nita Aholan hymyilemään. (Kuva: Antero Heikkinen).

Jukurit HC Oy:n tiedottaja ja sisällöntuottaja Nita Ahola, 25, vaihtaa maisemaa. Hän kertoo tehneensä joulunpyhinä yhden elämänsä vaikeimmista ratkaisuista.
– Haluan saada yhteisöpedogogin tutkinnon valmiiksi kevään 2018 aikana. Palaan kotikaupunkiini Kouvolaan hoitamaan opiskelut päätökseen.
– Lähtöön ei liity mitään dramatiikkaa. Jukurit on antanut minulle suuren mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä, nyt on aika avata uusia ovia.

Yhteisöpäällikön tehtävien lisäksi Ahola on meneillään olevalla liigakaudella toiminut myös sisällöntuoannon viestintävastaavana. Alkusyksyyn 2017 hän hoiti myös toimistopäällikön ja lipunmyynnin vastaavan tehtäviä.
Jukurit sai vuonna 2016 ensimmäisenä liigajoukkueena yhteiskuntavastuuohjelman. Se valmistui Nita Aholan opinnäytetyönä.

Jukurien ensimmäinen liigakausi ja meneillään oleva kausi on Aholan arvoissa ollut mahtava toimintaympäristö. Onnelliset ja hyväntuuliset katsojat ottelutapahtumissa ovat saaneet hänet myhäilemään.
Parhaiten on Nitalle jäänyt mieleen kokonaisuus siitä, miten organisaatiota ja ottelutapahtumaa on rakennettu ja kehitetty.
– Jukurien liigamatkan aikana olen oppinut itsestäni, omista työskentelytavoistani sekä urheilu- ja työelämästä äärimmäisen paljon. On upeaa työskennellä organisaatiossa, jossa saa kasvaa ja oppia matkan varrella.

Joinakin pitkinä päivinä hän myöntää miettineensä, miksi tätä tekee ajoittain kellon ympäri.
– Matkan varrella olen kuitenkin ymmärtänyt sen, että rakkaudesta lajiin. Tämä ei ole tavallista työtä, vaan organisaatio, jossa kaikki tekevät töitä siksi, että tykkäävät siitä, mitä tekevät.
– Myönteisin yllätys on ollut on ollut se, miten koko seutukunta on ottanut Jukurit vastaan liigakartalla.

Nita Ahola on opiskellut Mikkelissä ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiikkaa 2012 alkaen ja toiminut sen myötä valtakunnallisena opiskelijavaikuttajana vuosina 2012-2015.
Jukurien organisaatiossa hän toimi Mestisvuosina 2013-16 viestinnäillisissä tehtävissä avustaen toimiston puolella ja alkaen liigakaudesta 2016 yhteisöpäällikkönä ja tiedottajana ja sisällöntuottajana.
Aiempaa urheiluhistoriaa hänellä on Kouvolasta koripallon parista.

Antero Heikkinen

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.