14.12.

Nuori yrittäjä isänsä jäljillä

Aleksi Mutanen avaa uuden autopesulansa tulevana maanantaina luottavaisin mielin.

Mikkelin Tuskuun Rahtitielle avautuu maanantaina uusi autopesula, Savon AutoFix.

Pesulaa luotsaa ensimmäistä kertaa yrittäjän saappaisiin astunut 23-vuotias Aleksi Mutanen. Nuori yrittäjä luottaa vahvasti siihen, että vertailun kestävä työnlaatu ja hyvä asiakaspalvelu tuottavat hedelmää kovankin kilpailun keskellä.
– Tietysti kilpailu mietityttää, kuten varmasti jokaista yrittäjää, mutta luotto omaan tekemiseen on kova. Haluan panostaa ennen kaikkea hyvään työnlaatuun ja asiakaspalveluun.
– Myös työvälineisiin ja pesuaineisiin on satsattu urakalla. Teen yhteistyötä Autoglymin kanssa, jonka tuotteet ovat tunnetusti laadukkaita.

Yrittäjäksi ryhtyminen oli Aleksi Mutaselle luonnollinen valinta. Ajatus omasta yrityksestä oli ehtinyt kypsyä mielessä jo pitkään.
– Ihan pienestä asti on ollut poltetta yrittäjyyteen, ja siihen olen aina tähdännyt, Mutanen summaa.
Hän kertoo, että oppia ja lisäsysäystä oman yrityksen perustamiseen on tullut myös hänen isältään, Jarmo Mutaselta, joka pyörittää Euromasteria Insinöörinkadulla.
– Kyllä sitä isän jalanjäljissä ollaan. Isällä on myös ollut taksifirma, joten autoja olen päässyt pesemään aikaisemminkin. Häneltä olen saanut paljon apua yrityksen perustamisessa.

Autopesulan sijaintia Mutanen kehuu erinomaiseksi.
– Tänne on helppo tulla ja lähellä on paljon muitakin autoiluun liittyviä yrityksiä. Myös hallitilat ovat todella hyvät ja yläkerran toimistot tilavat, hän tuumaa.

Tällä hetkellä Aleksi Mutanen työskentelee yrityksessään yksin, mutta suunnitelmissa on jo toiminnan laajentaminen.
– Ensi vuoden puolella tavoitteena on saada kasvatettuja palveluita myös tuulilasin korjaukseen. Kun saan homman pyörimään kunnolla, tulee työntekijöitäkin lisää.

Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.