Kolumni: Suuria saappaita

Kaupungin vetovoiman yksi mittari on se, paljonko on tunkua seudun merkittäviin johtotehtäviin. Pari vuotta sitten avoinna olluen Mikkelin kaupunginjohtajan viran vetovoima oli huolestuttavan heikko. Hakijoita…

Hatsinan kapteeni uskoo menestykseen

Hatsinan naisten 1. divisioonan salibandyjoukkueen kapteeni ja maalivahti Jenni Miettinen, 30, edustaa kokemusta nuoressa ja hyvähenkisessä joukkueessa. – Pyrin tuomaan omalla esimerkilläni joukkueen tekemiseen positiivista…

Mäntyharjun ruokavallankumous

Mäntyharjuun hiljattain avattu thairavintola Kruo Lawoe Thai Food on piristänyt Mäntyharjun lounastarjontaa. Yrittäjä Riina Jussilan mukaan ravintolan ovet ovat käyneet tiuhaan. -Olen todella yllättynyt asiakkaiden…

Mannisen mentävä aukko

Etelä-Savon elinkeinoelämään syntyy iso aukko, kun kauppaneuvos Kari Manninen, 61, jättää tehtävänsä Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtajana. Itse hän sanoo lähtevänsä huojentuneena uuteen elämänvaiheeseen. – Eläkeaika alkaa…

Joulu käynnistyy Otavassa

Perinteiset Otavan joulumarkkinat järjestetään tänä vuonna Otavan koulutilalla yhdessä koulutilan joulutapahtuman kanssa lauantaina 9. Joulukuuta. Tapahtuman järjestäjät uskovat kahden perinteisen joulutapahtuman yhdistämisen tuovan entistä enemmän…

Avoimin mielin eteenpäin

Martti Lokka, 50, Martti Lokka on onnistunut melko monessa asiassa 50-vuotisella taipaleellaan. Kerran meinasi mennä pieleen, mutta sekään ei jäänyt positiivista miestä kaihertamaan. – Eduskuntaan…

Kampparit aikoo laittaa mestari Veiterän ahtaalle

Mikkelin Kamppareilla on voittamisen tahto korkealla keskiviikkoiltana jääpallokauden kotiavauksessa. Vastaan luistelee viime kauden mestari Veiterä, joka pudotti ”Mustat” viime kauden finaalista 3-2-voitoin. Naapurien kohtaamiset olivat…

Jukurit haluaa jatkaa voitokkaana

Jukurit löysi kadoksissa olleen voittotaidon torstai-iltana ja haki arvokkaat kolme sarjapistettä Vaasasta. Valmentaja Juuso Hahlin mukaan voitto on aina iso asia. Erityisen merkittävää Sportin kukistaminen…

Nyt on kovat keinot: Jukurit pelaa lumipuvuissa

Jukurien, Suur-Savon Reserviupseeripiirin ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja Etelä-Savon aluetoimiston Suomi 100 –yhteistyö asialla Jukurit, Suur-Savon Reserviupseeripiiri, Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) ja Etelä-Savon aluetoimisto tekevät yhteistyötä Suomi 100 -teemalla….