12.10.

Kierrättämällä taidetta

Ritva Nurmen esittelemässä Pannufantti –teoksessa on hyödynnetty muun muassa vanhaa kahvipannua, käsinettä ja oluttölkkejä.

Mikkeliläinen Ritva Nurmi, 75, tervehtii Kyyhkylän Navettagallerian ovella iloisesti. Kädenpuristuksen sijaan hän toivottaa vierailijan tervetulleeksi ystävällisellä halauksella.
-Halaaminen tuo lämpöä ja antaa energiaa. Minä olen sellainen halailija ja tervehdin kaikkia aina kaikki näin, hän hymyilee.

Navettaan sisään astuessa ei tiedä, että minne katsoisi. Kaikkialla on värikkäitä taideteoksia, jotka Nurmi on itse tehnyt hylätyistä, löydetyistä tai lahjoitetuista kierrätystavaroista.
-Täällä pitää käydä useamman kerran, jotta oikeasti ymmärtää katsoa kaikkea. Arvioin, että teoksia on noin tuhat.

Ensimmäisen kierrätysteoksensa Nurmi teki liki 20 vuotta sitten. Teos on tekstiilityö, jossa on käytetty sukkia, sormikkaita ja lapasia.
-Siitä kaikki on saanut alkunsa. Jotenkin vain pääsi lähtemään homma lapasesta, Nurmi nauraa.

Taiteilija esittelee muun muassa kumisaappaista taiteillun Nokiallin, rintaliiveistä tehdyn Liivimonnin ja vetoketjujen innoittaman Vetävä maisema –teoksen.
-Tämä on kuin palapelin rakentamista. Kun sopivat palat löytyvät, yhdistän ne kokonaisuudeksi. Kaikki lähtee yhdestä ajatuksesta ja esineestä.
Nurmi kertoo, että hän tekee kierrätystöitä joka päivä. Jos hän ei tee taideteoksia, tekee hän itselleen vaatteita.
-Tämänkin asun olen tehnyt itse kierrätysmateriaaleista. Haluan pukeutumisellani viestittää muillekin ihmisille, että jokainen saa olla oma itsensä.

Hän ei myy teoksiaan eikä ota sisäänpääsymaksua.
-Raha ei ole mikään juttu. Haluan vain ilahduttaa ihmisiä. Navettagalleria on aina auki.

Ennen kierrätystaidetta Riihimäeltä kotoisin oleva Nurmi kertoo harrastaneensa maalaamista.
-Nyt en ole vuosiin maalannut, sillä kierrätystaide vei minun sydämeni täysin. Teen tätä niin kauan kuin pystyn, mutta sitten kun en enää jaksa, haluan antaa gallerian perinnöksi perinneyhdistykselle.

Anni Suomela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.