10.08.

Kasvun perässä etelään

Pankalassa pantiin lapiot santaan vihdoin viime viikolla. Työmaainsinööri Juha Heikkisen (oik.) ja Antti Viskarin mukaan työt etenevät nyt rivakasti.

FH Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Viskari on tyytyväinen mies. Yrityksen rakennusbisnes sujuu ennennäkemättömän hyvin. Mikkelin Pankalassakin rakennetaan vihdoin.

Vielä pari vuotta sitten oli toisin. Kaava-asiat olivat Mikkelissä jumittuneet valituksiin ja muihin hankaluuksiin, eikä paikalliselle rakentajalle tuntunut riittävän urakoita kotikaupungissaan.

Vuonna 2015 FH Invest Oy teki ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan tappiollisen tilinpäätöksen. Se pani yritysjohdon etsimään uusia uria. Katseet kääntyivät kohti etelän kasvukeskuksia.
– Pitäisi oikeastaan lähettää konjakkipullo kiitoksena valituksista. Niiden takia olemme nyt vahvasti kiinni eteläisen Suomen rakennushankkeissa.

FH Invest rakentaa tällä hetkellä Mikkelin lisäksi Kotkassa, Porvoossa, Kouvolassa ja Sulkavalla ja kaavamuutosten vahvistuttua myös Järvenpään ja Hyvinkään keskustoihin..
– Porvoossa kesti 9,5 kuukautta, kun joenrantakortteli oli kaavoitettu. Se on varmaan maailman ennätys, eikä yhtäkään soraääntä kuulunut.

Kerrostalon työmaa arvokorttelissa Porvoonjoen rannalla on täydessä vauhdissa. Viskari kiistää ajatuksen, että etelän rintamailla kaavoittajalla olisi sen enempää rahkeita kuin Mikkelissäkään.
– Salaisuus on siinä, että siellä yhteistyö toimi paremmin. Teimme kaavoitusta yhdessä kaupungin kaavoittajan kanssa.

Viskari kehuu tonttitarjontaa ja kaavoituksen sujuvuutta myös Järvenpäässä ja Hyvinkäällä.
– Etsimme kaupunkeja, joissa on kasvua, ja siinä onnistuimme.

FH Invest kasvaa samalla kohisten. Rakenteilla on noin 200 asuntoa. Konsernin liikevaihto kasvaa tänä vuonna lähes 60 miljoonaan euroon, mikä on reilusti kaksinkertainen aiempaan huippuvuoteen verrattuna.

Vakinaisesti työssä on 50 henkeä, ja kokonaistyöllistävyys alihankkijoiden kautta runsaasti toista sataa. Myös viivan alle on jäämässä voittoa.
– Yhtiön tulos tältä vuodelta on erinomainen.

Myös FH Invest Oy:n kotikaupungissa Mikkelissäkin tapahtuu vihdoin. Yli kolmen vuoden valituksista aiheutunut viivästys on ohi Pankalassa, jossa viime viikolla alkoi kerrostalotyömaa. Tavoitteena on kolmen talon rypäs.
– Ensimmäisen talon 30 asunnosta on varattu 60 prosenttia.

Hyvin kävi kaupaksi niin ikään Pankalassa sijaitseva Wilhelmina, joka valmistuu vuoden lopussa. Sen 42 asuntoa on yhtä lukuun ottamatta myyty.
Tulevia kohteita on joitakin vuosia levännyt ja paljon keskustelua aiheuttanut Kaihun hanke, joka on nyt Viskarin mukaan etenemässä. Vireillä on edelleen kaksi viisikerroksista taloa.

Lisäksi suunnitteilla on yritystalo Pitkäjärvelle, johon on tulossa 3000 neliötä liiketilaa.
– Se etenee heti, kun saamme riittävästi sopimuksia yritysten kanssa. Olisi hyvä saada yritystalo rakenteille vuoden 2018 aikana.

FH Invest on toiminut perinteisesti Kouvolassa ja Mikkelissä. Yhtiö rakentaa myös muun muassa Kotkassa ja Sulkavalla.
– Rakennamme jatkossakin myös sekä Kouvolassa että Mikkelissä, joka pysyy jatkossakin yhtiömme kotipaikkana.

Tapio Honkamaa

Kommentit

  1. Markku Turkia 10/08/2017 20:26

    Kerrostalot eivät sovi Kaihulle!
    Olin jo luullut, että aikomukset sijoittaa kerrostaloja Mikkelin keskeisimpään luontoalueeseen olisi jo kuopattu. Kenkävero, Mikkelipuisto, Kaihunlahti, uimalaitos, frisbeerata, Urpolanjoen suu. Tähän ympäristöön ei mitenkään sovi kerrostalot, vaan alue pitää jättää keskusta-alueen luontohelmeksi kaupunkilaisten ja turistien iloksi. Kaikki kunnia menestyvälle rakennusyrittäjälle, mutta päättäjien pitää tuntea vastuunsa ja katsoa pitkäjänteisemmin Mikkelin etua. Mikkelistä löytyy hyvää tonttimaata myös kerrostaloille ilman keskeisen viherkohteen ja suojelualueen vahingoittamista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.